Kyseessä on vastatoimi sille, että Espanja päätti tunnustaa Palestiinan valtion.
Espanjan Jerusalemin konsulaatti ei saa enää myöntää konsulipalveluita palestiinalaisille kesäkuun alusta lukien, kertoi Israelin ulkoministeriö maanantaina. Kyseessä on vastatoimi sille, että Espanja tunnustaa Palestiinan valtion tiistaista lukien.
Israelin ulkoministeri Israel Katz sanoi omassa lausunnossaan selvästi, että kyseessä on rankaisutoimi siitä, että Espanjan hallitus on päättänyt tunnustaa Palestiinan valtion.
– Emme hyväksy Israelin suvereniteetin ja turvallisuuden vaarantamista, Katz perusteli.
Espanja on kuulunut Israelin Gazan hyökkäyksen äänekkäimpiin arvostelijoihin Euroopassa. Viime viikolla Espanja, Irlanti ja Norja ilmoittivat tunnustavansa Palestiinan valtion tiistaina. Israel on arvostellut päätöstä voimakkaasti.
Uusimmat
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
15:34
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
09:03
Iskuja ja taisteluita eri puolilla Libanonia – MTV seuraa
-
09:02
Trump: Israelin pitäisi iskeä Iranin ydinkohteisiin – "Huolehtikaa muusta myöhemmin"
-
09:02
Sebastian Ahosta mehukas ennustus – NHL-suomalaistähti rajujen muutosten keskellä
-
09:00
Yllätyskäänne supertähden dopingasiassa: Ura jatkuu
-
08:51
Pilvet pilaamassa revontulishown – täällä parhaat mahdollisuudet nähdä
-
08:49
Kamera tallensi: Pommit putosivat nyt myös Jemeniin – huthit syyttävät Iso-Britanniaa ja USA:a
-
08:41
Tässä on SM-liigan syyskuun tähdistö: "Niin valovoimainen pelaaja"
-
08:11
Suomen menestyslajissa kävi kato – lajiekspertti totisena: "Toivon mukaan ei jää tavaksi"
-
08:00
Tästä syystä Pepe Willberg ei aio jäädä koskaan eläkkeelle
-
07:46
Jesse Puljujärvi hirviömäisessä iskussa: "Olemme sanattomia"
-
07:40
Hamasin sotilashallinnon jäsen perheineen kuoli Israelin iskussa pakolaisleirille – Hizbollah ottanut yhteen israelilaisjoukkojen kanssa
-
07:40
Vintti tai kellari järjestykseen vartissa? Ammattijärjestäjä kertoo, miten se onnistuu
-
07:36
Kaikkonen MTV:lle: Keskusta välikysymykseen vientivetoisesta palkkamallista – "Naisvaltaiset alat vaarassa joutua ikuiseen palkkakuoppaan"
-
07:30
Tommi Hallman, 24, löi kaiken likoon ja lähti Yhdysvaltoihin – entinen ura päättyi karmeaan tälliin: "Luulin, että tie menee suoraan"
-
07:17
Jesse Joroselle karu virhe: Katso voiton ratkaissut osuma
-
07:12
Pula miehistä riivaa Ukrainan puolustustaistelua Donetskissa
-
07:01
Pippa Laukka toteutti pitkäaikaisen haaveensa: "Toivottavasti muutun mökkihöperöksi"
-
06:55
Junaliikenne on palautunut jälleen normaaliksi perjantain myöhästymisten jälkeen
-
Lataa lisää