Espanjalaistähti lopettaa maajoukkueessa – kyllästyi fanien haukkuihin

17.53060961
Gerard Pique (vas.) herättää paljon tunteita.
Julkaistu 10.10.2016 10:17

MTV SPORT - Reuters

Espanjan luottopuolustaja Gerard Pique on kertonut lopettavansa maajoukkueuransa jalkapallon vuoden 2018 MM-kisojen jälkeen. 

Pique, 29, on omien sanojensa mukaan kyllästynyt espanjalaisfaneilta saamaansa kritiikkiin. Barcelonassa pelaava toppari on arvostellut useaan otteeseen verivihollista Real Madridia ja puhunut paljon Katalonian itsenäistymisen puolesta.

Sunnuntain Albania-karsintaottelussa Pique leikkasi pelipaitansa hihoista pois Espanjan lipun värit, mikä aiheutti arvosteluryöpyn. 

– Olen kyllästynyt siihen (kritiikkiin). Venäjän MM-kisat jäävät viimeiseksi tehtäväkseni maajoukkueessa. Toivon, että minut jätetään rauhaan sen jälkeen, Pique totesi 2-0-vierasvoittoon päättyneen ottelun jälkeen.

– Leikkasin paitani, koska hihat olivat erittäin lyhyet ja ne häiritsivät minua. Olen yrittänyt kaikkeni, mutta en kestä tätä enää. Hihatapaus oli viimeinen pisara.

– Olen erittäin innoissani uuden päävalmentajan Julen Lopetaguin projektista, enkä haluaisi lopettaa. Pelaan MM-kisoihin asti. Haluan päättää yhdessä sen, jonka aloitimme yhdessä, keskuspuolustaja summasi.

Pique on pelannut maajoukkueessa 86 ottelua. Palkintokaapissa on MM-kulta vuodelta 2010 ja kaksi vuotta myöhemmin saavutettu Euroopan mestaruus.

Tuoreimmat aiheesta

Huuhkajat