Akaan kaupunki hakee hoivayhtiö Esperi Carelta vahingonkorvauksia niin kutsutussa Mäntymäki-asiassa, kaupunki tiedottaa. Kaupunki toimitti asiasta haastehakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen 22. elokuuta.
Akaa kilpailutti Mäntymäen tehostetun palveluasumisen palvelut kaksi vuotta sitten. Tarjouskilpailun voitti Esperi Care.
Lainvoimaisesta päätöksestä huolimatta Esperi Care kieltäytyi allekirjoittamasta hankintasopimusta vanhainkodin palvelujen ulkoistamisesta. Yhtiön mukaan aluehallintaviraston lausunnosta kävi ilmi, että asukkaiden hoivan tarve on merkittävästi suurempi kuin Akaa toi tarjouskilpailussa esille.
Kaupungin mukaan Esperi Carella ei ollut hyväksyttäviä perusteita kieltäytyä allekirjoituksesta. Kaupunginhallitus päättikin vaatia yhtiöltä lähes 1,8 miljoonan euron korvausta.
Kaupunki perustelee hakemuksen jättämistä sillä, että sovintoratkaisua ei ole saavutettu neuvotteluilla.