Hoivajättien pamput kiskovat hurjaa palkkaa kohuista huolimatta – katso, mitä Attendossa ja Esperi Caressa tienattiin

0311-esperi-mehilainen-attendo-vero
Julkaistu 03.11.2020 14:49
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Suurten hoivayritysten nykyisten ja entisten toimitusjohtajien palkoilla kelpaa työskennellä, vaikka ala joutuikin viime vuonna kohun keskelle hoiva-alalla tapahtuneiden laiminlyöntien tultua julkisuuteen.

Yksi kohun silmään joutuneista yrityksistä oli Esperi Care, jonka toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni joutui jättämään tehtävänsä vuoden 2019 alussa yrityksen noustua otsikoihin. Aarnio-Isohanni tienasi työpaikan menetyksestä huolimatta viime vuonna lähes 808 000 euroa ansiotuloja. Hän oli piilottanut verotietonsa medialle toimitetusta suurituloisten listalta.

Aarnio-Isohannia toimitusjohtajana seuranneen Stefan Wentjärven tulotkin ovat huomattavasti tavallisen pulliaisen tuloja suurempia, sillä hän tienasi viime vuonna 218 000 euron ansiotulot. Niihin nähden hänen runsaan puolentoista tuhannen euron pääomatulonsa ovat maltilliset.

Hallituspestit ovat perinteisesti olleen myös hyväpalkkaisia. Näin myös Esperi Caren kohdalla, jossa aiemmin yhtiön hallituksen puheenjohtajana toiminut Harri-Pekka Kaukonen tienasi viime vuonna yli 455 000 euron ansiotulot ja yli 21 000 euron pääomatulot. Hänen seuraajakseen noussut Markus Sjöblom tienasi viime vuonna 235 000 euron ansiotulot ja 45 500 euron pääomatulot.

Sjöblom on piilottanut nimensä medialle toimitetusta suurituloisten listauksesta.

Lue myös: Hoivakohussa ryvettyneen Esperi Caren talous romahti – siirtyy luotonantajiensa omistukseen

Attendonkin väistyneellä puheenjohtajalla komeat tulot

Toinen suuri keskustelun kohteeksi joutunut hoivayritys oli Attendo, jonka toimitusjohtaja ja merkittävä omistaja Pertti Karjalainen siiryi viime syksynä yrityksessä vähäisempiin tehtäviin. Hän tienasi viime vuonna runsaat 255 000 euroa.

Karjalaisen tilalleen toimitusjohtajaksi viime huhtikuussa nousseen Virpi Holmqvistin ansiotulot olivat viime vuonna yli 295 000 euroa. Kumpikaan ei saanut viime vuonna pääomatuloa. 

Lue myös: Hoivayhtiö Attendon suuromistaja Pertti Karjalainen myi omistustaan miljoonilla euroilla toukokuussa – pian annettiin ruma tulosvaroitus

Mehiläisen toimitusjohtajalla komeat tulot

Suomessa toimivista suurista hoiva-alan yrityksistä voidaan mainita myös Mehiläinen. Siellä johdossa ei ole tapahtunut lähivuosina merkittäviä muutoksia. Yrityksen toimitusjohtajana on toiminut vuodesta 2015 lähtien Janne-Olli Järvenpää. Hän sai viime vuonna ansiotuloja noin 561 000 euroa ja lisäksi lähes 144 000 euron pääomatulot.

Yrityksen hallituksen puheenjohtaja Johan Andreas Tallberg vastaavasti tienasi samana vuonna 577 000 euron ansiotulot ja yli 40 000 euron pääomatulot. Hän on salannut tietonsa medialle toimitetulta suurimpien veronmaksajien listalta.

Lue myös: Terveysjättien verokikkailu syynissä: Mehiläisellä heikoin tulos – yhdellekään ei täysiä pisteitä

Tuoreimmat aiheesta

Verot