Helsingin Pohjoisesplanadilla vappuaattona 2022 kaahannutta 34-vuotiasta miestä vastaan on nostettu syytteet. Häntä syytetään lukuisista tapon yrityksistä, törkeän pahoinpitelyn yrityksistä, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, niskoittelusta poliisia vastaan ja virkamiehen vastustamisesta.
Syytteet miestä vastaan nostettiin toissa viikolla.
Miestä syytetään yhteensä 11 tapon yrityksestä ja kuudesta törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä. Juttua käsitellään oikeudessa elokuussa.
Lue myös: Pohjoisesplanadin kaahaajaa epäillään tapon yrityksestä
Video: Poliisi taltutti Helsingissä väentungoksessa kaahailleen autoilijan – kolme ihmistä loukkaantui onnettomuudessa
Useat ihmiset olivat vaarassa
Sivullisten loukkaantumiseen johtanut tilanne tapahtui Helsingin ydinkeskustassa vappuaattona 30. huhtikuuta viime vuonna.
Tapaus sattui kello 19 aikaan, kun vapun perinteinen Havis Amanda -patsaan lakitus oli päättynyt.
Autolla paikalle saapunut 34-vuotias ei noudattanut poliisin pysähtymismerkkiä Presidentinlinnan kohdalla, vaan ajoi kohti Pohjoisesplanadin ja Katariinankadun risteystä ja siitä Aleksanterinkadun ja Unioninkadun kautta Pohjoisesplanadille.
Pohjoisesplanadilla mies kiihdytti huomattavaan ylinopeuteen ja törmäsi useisiin autoihin. Useampi paikalla ollut sivullinen sai tilanteessa lieviä vammoja, kuten myös kuski.
Paikalla oli myös runsaasti muita ihmisiä vapunaaton juhlinnan takia. Miehen ohjaaman auton kyydissä oli tapahtumien aikaan nainen.
Mies ei ollut tapahtumien aikaan päihtynyt.