Esplanadin kaahaajaa epäillään tapon yrityksestä: Järjetön kaahaus ja kiinniotto tallentuivat videolle

0:29img
Esplanadin päätön kaahaus vappuaattona tallentui kännykkävideolle.
Julkaistu 10.01.2023 10:23(Päivitetty 10.01.2023 10:47)
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Poliisi on saamassa valmiiksi Helsingin Pohjoisesplanadilla vappuaattona tapahtuneen kaahauksen esitutkinnan.  Rikosnimike on koventunut esitutkinnan aikana. Kolmekymppistä miestä epäillään nyt tapon yrityksestä.

Sivullisten loukkaantumiseen johtanut tilanne tapahtui Helsingin ydinkeskustassa vappuaattona 30. huhtikuuta viime vuonna.

Tapaus sattui kello 19 aikaan, kun vapun perinteinen Havis Amanda -patsaan lakitus oli päättynyt.

Autolla paikalle saapunut 34-vuotias ei noudattanut poliisin pysähtymismerkkiä Presidentinlinnan kohdalla, vaan ajoi kohti Pohjoisesplanadin ja Katariinankadun risteystä ja siitä Aleksanterinkadun ja Unioninkadun kautta Pohjoisesplanadille.

Pohjoisesplanadilla mies kiihdytti huomattavaan ylinopeuteen ja törmäsi useisiin autoihin. Useampi paikalla ollut sivullinen sai tilanteessa lieviä vammoja, kuten myös kuski. 

Paikalla oli myös runsaasti muita ihmisiä vapunaaton juhlinnan takia. Miehen ohjaaman auton kyydissä oli tapahtumien aikaan nainen.

– Emme ole missään vaiheessa esitutkintaa epäilleet, että kuljettajan tarkoituksena olisi ollut osua ihmisiin tai ajoneuvoihin tahallaan. Kuitenkin vilkkaana aikana huomattavaa ylinopeutta keskustassa ajavan on miellettävä ja ymmärrettävä tekonsa vaarallisuus, rikoskomisario Lasse Lagerbohm kommentoi poliisin tiedotteessa.

0:59img

Näin poliisi otti kaaharin kiinni.

Rikosnimike koveni tapon yritykseksi

Poliisi kertoi pian tapahtuneen jälkeen, että miestä epäiltäisiin törkeästä rattijuopumuksesta. Myöhemmin toukokuussa poliisi kuitenkin täsmensi, ettei mies ollut tapahtumien aikaan päihtynyt.

Poliisi kertoo nyt, että rikosnimikkeiksi ovat esitutkinnan aikana tarkentuneet tapon yritys, törkeän pahoinpitelyn yritys, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, virkamiehen vastustaminen sekä niskoittelu poliisia vastaan.

Tutkinnanjohtaja Lagerbohm kertoo MTV Uutisille, että miehen epäillään ajaneen Pohjoisesplanadilla korkeimmillaan jopa 100-110 kilometrin tuntivauhtia. Nopeus on olosuhteisiin ja paikkaan nähden hurja.

– Siitä se tapon yritys nimikkeenäkin tulee. Pitää mieltää, että jos tuollaisessa tilanteessa ajaa yli satasta, siinä on hengenlähtö mahdollinen, tutkinnanjohtaja sanoo.

Miehen epäillään siis yrittäneen tappaa paikallaolijoita. Tekoon ei kuitenkaan uskota liittyvän suunnitelmallisuutta, vaan rikosepäily liittyy siihen, että miehen olisi täytynyt kaahatessaan ymmärtää toimintansa mahdolliset seuraukset. 

Joidenkin asianomistajien, eli paikalla olleiden sivullisten osalta miestä epäillään samansuuntaisin perusteluin törkeän pahoinpitelyn yrityksestä.

Erot epäillyissä rikosnimikkeissä selittyvät sillä, että henkilöihin kohdistunut vaara on ollut eriasteista riippuen muun muassa siitä, missä asianomistajat ovat tapahtumien aikaan olleet. 

Mies on kertonut oman versionsa

Lagerbohm ei ota kantaa kolmekymppisen miehen mahdollisiin motiiveihin tai tapahtumien taustavaikuttimiin.

– Mies on kuulusteltu pariin kertaan, ja hän on antanut erinäköisiä selvityksiä siitä, mitä on tapahtunut. Hän on kertonut oman näkemyksensä.

Poliisi arvioi, että esitutkinta valmistunee alkuvuoden aikana.

1:25img

Esplanadin vappukaahauksen rikosnimikkeet kovenivat – tältä tuhot näyttivät.

Juttua täydennetty tutkinnanjohtajan kommenteilla 10.1.2023 kello 10.35.

Tuoreimmat aiheesta

Liikennerikokset