Espoolainen uimahalli vaatii asiakkailta koronapassia, mutta ei ehdi tarkastaa niitä – "Kun saadaan henkilökuntaa, otetaan tarkastus käyttöön"

2:10img
Uudellamaalla koronapassin käyttö laajeni kulttuuri- ja liikuntapaikkoihin.
Julkaistu 04.12.2021 19:08
Toimittajan kuva

Tommi Kolehmainen

tommi.kolehmainen@mtv.fi

Toimittajan kuva
Laura Pylvänäinen

laura.pylvanainen@mtv.fi

@laurapylv

Koronapassia on edellytetty yhä useammassa paikassa tästä päivästä alkaen ympäri Uuttamaata. Linjaus on tuonut mukanaan pohdintaa henkilökunnan riittävyydestä.

Leppävaaran uimahallin aulaan astuessa asiakkaita vastassa on tieto, että uimareilta edellytetään koronapassia.

Kukaan ei kuitenkaan ole ovella tai kassalla tarkastamassa, onko uimarilla koronapassia.

– Niin pikaisesti kun saadaan henkilökuntaa, otetaan tarkastus käyttöön, liikuntapaikanhoitaja Joonas Naukkarinen Espoon liikuntapalveluista.

Naukkarisen mukaan tarkastus tultaisiin todennäköisesti järjestämään jo tuulikaappiin, koska sarjalipun ostaneiden ei tarvitse käydä kassan kautta laisinkaan.

– Aamusta iltaan olemme auki. Kyllä tarkastukseen ainakin kaksi työntekijää pitäisi olla vuorossa.

Lue lisää: Uimahalliinkaan ei pääse ilman koronapassia – tällaisia koronarajoituksia on tänään otettu käyttöön eri puolilla Uuttamaata

passi-kuvasarja.transfer,render_frame_96

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on linjannut rajoituksista, jotka vaikuttavat erilaisissa yleisö- ja asiakastiloissa sekä tapahtumissa liikkuvien ihmisten määrään.

Rajoitukset voi kiertää vaatimalla asiakkailta koronapassia.

Avin torstaina illalla tekemä linjaus astui voimaan jo tänään lauantaina. Aikataulu on haastanut käytännön toteutusta.

Espoon lisäksi esimerkiksi Keravalla on päätetty vaatia uimahalleissa koronapassia tästä päivästä alkaen, vaikka osassa Uudenmaan kaupungeista käyttöönotto laajenee uimaloihin vasta ensi viikolla.

– Päätökset tulivat niin pikaisesti, viikonloput ja pyhätkin vielä välissä, Naukkarinen toteaa.

Kulttuuriväki sai kaivaa koronapassit esiin

Espoolaisessa näyttelykeskus WeeGeessä koronapassit oli tänään näytettävä henkilökunnalle jo ovella.

– Oltiin osattu vähän ennakoida, että käytäntö tulee voimaan, ja oltiin sitä varten valmistauduttu. Ihan hyvin on mennyt, kertoo kulttuurituottaja Sirpa Tikkanen.

passi-kuvasarja.transfer,render_frame_0

Koronapasseja tarkastettiin WeeGeen sisäänkäynnillä lauantaina.

Tikkasen mukaan suurin haaste on ollut museovieraiden tavoittaminen koronapassivaatimuksesta nopealla aikataululla.

– Kokemus on ihan positiivinen ensimmäisen päivän perusteella. Seuraillaan, millä tavoin tämä lähtee näillä resursseilla käyntiin ja säädetään tarpeen mukaan.

Joitakin asiakkaista yllätti se, että koronapassin lisäksi myös henkilöllisyystodistus on oltava mukana. Vain muutaman vierailu tyssäsi lauantaina itse koronapassin puutteeseen.

– Muutamalla ihmisellä ei ole ollut koronapassia ja he ovat sitten joutuneet kääntymään kotiin. Ihan joku kaksi-kolme ihmistä ja ne ovat olleet hyvin sopuisia tilanteita kaikki, kertoo WeeGeen lipunmyyjä Tuulikki Paulasto.

passi-kuvasarja.transfer,render_frame_60

Tuoreimmat aiheesta

Koronapassi