Noin nelikymppinen perheenisä tuomittiin neljän lapsensa pahoinpitelystä Espoon käräjäoikeudessa. Tuomion mukaan mies pieksi ala-asteikäisiä tyttäriään sekä kahta nuorempaa poikaansa nahkavyöllä lukuisia kertoja.
Eniten iskuja sai perheen vanhin, 10-vuotias tyttö, joka äitinsä mukaan yritti puolustaa muita lapsia ja kyseenalaistaa isänsä toiminnan.
Oikeuden asiakirjojen mukaan tyttö kertoi isän lyöneen häntä erään kerran jopa niin, että hänen jalkansa olivat mustelmilla, eikä hän voinut kävellä.
Pahoinpitely tuli viranomaisten tietoon, kun tytön opettaja tiedusteli, mitä oli tapahtunut.
Nuorin uhri vain parivuotias
Oikeudessa isää syytettiin neljästä pahoinpitelystä, joiden uhreina oli tyttöjen lisäksi kaksi poikaa. Pojista toinen oli tapahtuma-aikaan 5-6-vuotias ja toinen 2-3-vuotias. Teot tapahtuivat syytteiden mukaan pääosin vuonna 2016, mutta osin myös alkuvuodesta 2017.
Isä myönsi lyöneensä vanhinta tytärtään kerran vahingossa. Hänen mukaansa vahinko tapahtui, kun hän oli yritellyt ”pelotella” lapsia nahkavyöllä, ja tyttö oli juossut ”väärään suuntaan” ja vyö oli osunut tähän. Muut pahoinpitelyt hän kiisti.
Isän mukaan lapset olivat ”puhuneet mitä sattuu”.
Hän perusteli väitettään muun muassa sillä, että jos hän olisi lyönyt kaikkia lapsiaan, heillä kaikilla olisi ollut mustelmia. Hän myös totesi, että lapset olivat muutenkin koko ajan mustelmilla, sillä he ovat niin vilkkaita.
"Kun hän tajusi, ettei voi hakata minua, hän alkoi hakata lapsiamme"
Miehen puoliso kertoi viranomaisille erilaista tarinaa. Kuulusteluissa nainen kertoi, että mies puuttui herkästi lasten leikkeihin, ja löi näitä usein, yleensä nahkavyöllä.
– Kun mieheni tajusi, ettei voi enää hakata minua, hän alkoi hakata lapsiamme enemmän, nainen kertoi poliisille.
Naisen mukaan mies oli lyönyt lapsiaan ainakin 10 eri kerralla – ei kuitenkaan koskaan kasvoihin, jottei lyönneistä jäisi jälkiä. Sen sijaan mies löi lapsia vyöllä jalkoihin ja takapuoleen.
Myös perheen toiseksi vanhin tytär kertoi isän lyövän lapsia usein.
Rangaistukseksi vankeutta
Miehen itsensä mukaan hänellä oli stressiä, koska perhe tuli maasta, jossa oli sota, eikä hän tuntenut suomalaista kulttuuria. Hän kertoi elämäntilanteen sittemmin kuitenkin muuttuneen.
Käräjäoikeutta selittely ei koskettanut, vaan miehen katsottiin syyllistyneen kaikkiin neljään pahoinpitelyyn syyttäjän esittämällä tavalla. Oikeus siis totesi, että mies oli pahoinpidellyt neljää lastaan. Oikeuden päätelmää tukivat kahden tytön ja miehen puolison kertomukset sekä lääkärinlausunto vanhimman tyttären vammoista.
Rangaistukseksi mies tuomittiin kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan lapsilleen yhteensä 1 100 euroa kärsimyskorvauksia.
Käräjäoikeus antoi ratkaisunsa viime viikolla. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, eli siihen voi yrittää hakea muutosta hovioikeuteen valittamalla.
1:12