Espoon Jupperissa oli torstaina iso poliisioperaatio.
Poliisi tiedotti torstaina 6. kesäkuuta Espoon Jupperissa tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta. Länsi- Uudenmaan poliisi tutkii tapahtunutta kahtena tapon yrityksenä.
Poliisi epäilee, että yksi täysi-ikäinen mies ampui käsiaseella kohti seurueensa autoa. Poliisin mukaan mies ampui myös ilmaan ja kohti metsikköä. Poliisi kertoo, ettei kukaan loukkaantunut ammutuista luodeista.
Tilanteeseen liittyy myös samaan seurueeseen kuuluneet kaksi muuta täysi-ikäistä miestä. Poliisin mukaan toinen heistä sai todennäköisesti teräaseen aiheuttamia vammoja. Miehen vammat eivät ole hengenvaarallisia.
Kolmen miehen seurue poistui paikalta autolla kohti Helsinkiä ja poliisi seurasi heitä. Hetkittäin ylinopeutta ajanut auto ajautui ulos tieltä Helsingin Malminkartanossa, jossa poliisi otti nopeasti kiinni kaikki kolme miestä.
Tapon yrityksen lisäksi muita esitutkintaan kuuluvia rikosnimikkeitä ovat vaaran aiheuttaminen, ampuma-aserikos, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, sekä törkeä rattijuopumus.
Poliisin mukaan esimerkiksi katujengi-kytköstä tapahtumiin ei tämän hetken tiedon perusteella ole.
Uusimmat
-
00:09
Kalle Rovanperä syötti kovaa kyytiä – johto kasvoi roimalla tavalla: MTV seurasi Chilen MM-rallin lauantaipäivää
-
23:59
Terveysministeriö: Lauantain iskuissa Libanoniin kuoli yli 30 ihmistä – MTV seuraa
-
23:09
Kalle Rovanperä antoi palaa: "Ihan älyttömän vaarallista" – poikkeuksellinen näky MM-rallissa
-
23:00
Loton 8 000 000 euron jymyvoitto: Täällä onnekas rivi pelattiin
-
22:55
HJK:n ja Ilveksen kannattajat alkoivat tehdä liian läheistä tuttavuutta: Poliisi joutui "erotuomarihommiin"
-
22:29
Pelicans ja HIFK tarjosivat töitä kurinpidolle – myös Jukurit-tähden taklaus syynätään
-
22:16
Lotossa jysähti 8 000 000 euron täysosuma! Tässä onnekas rivi
-
22:05
Lukas Hradeckyn Leverkusen maukkaaseen vierastasapeliin – Harry Kane loukkaantui
-
22:01
Katso vaikuttava video: 35-vuotista uraansa juhlistava Semmarit intoutui lauluun suorassa lähetyksessä
-
21:51
Masked Singer Suomi -paljastus oli todellinen yllätys: "Onnistuin"
-
21:50
Chelsea-tähti paukutti Valioliiga-historiaa – Liverpool sarjakärkeen
-
21:42
Ilves shokeerasi HJK:ta – Roope Riski nousi ratkaisijaksi
-
21:39
Vakava liikenneonnettomuus Hirvensalmella: Nuori mies kuollut, kaksi henkilöä loukkaantunut vakavasti
-
21:28
HIFK ja Pelicans riehuivat 151 jäähyminuutin edestä – kanadalaispakki sai ulosajon tuplana
-
21:25
Kirja-arvio: Tutkimusmatkoja uhattuun demokratiaan
-
20:47
Robin Räikkönen, 9, on tuore mestari – Ferrari-mies paalutti valtaisat sanat
-
20:40
Lukko-luotsi Tomi Lämsä sivalsi omiaan – "Todella pettynyt"
-
20:30
Ville Peltonen ärähti HIFK-tähden yliajosta
-
20:08
HIFK:lle liuta takaiskuja tulikuumassa Pelicans-pelissä, Tappara ja Kärpät hurjissa maalikarkeloissa – näin SM-liigalauantai eteni
-
19:59
Helsingin kaupunki sai tietää anarkistien vallanneen arvohuvilan – poliisiin ei ole otettu yhteyttä
-
Lataa lisää