Espoon kuolonkolarin aiheuttanutta miestä ei ole pystytty kuulustelemaan – poliisi kertoo dramaattisesta takaa-ajosta kehätiellä: "Kuljettaja käänsi päänsä pois ja lisäsi vauhtia"

AOP-kuvitus-ambulanssi-poliisi-paloauto
Kuvituskuva / All Over Press
Julkaistu 19.10.2020 16:29

MTV UUTISET – EREN GÜRLER – leo jaakkonen

Kehä III:lla Espoossa tapahtui lauantai-iltana tuhoisa liikenneonnettomuus, kun virolaismies törmäsi vastaantulijoiden kaistalla henkilöautoon, jossa ollut pariskunta sai surmansa.

Nokkakolarissa menehtyivät 52-vuotias mies ja 46-vuotias nainen, jotka ovat kotoisin pääkaupunkiseudulta. Poliisin tietojen mukaan kyseessä on aviopari, jolla on myös lapsia.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen komisario Ilkka Kantolan mukaan kolarin aiheuttanutta miestä ei ole pystytty kuulustelemaan. Vuonna 1973 syntynyttä virolaismiestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta.

– Lääkärin mukaan hän on siinä kunnossa, että häntä ei pystytä kuulustelemaan. Huumeista ei ole tässä vaiheessa mitään tietoa, mutta hänestä on tietysti pyydetty verikokeet. Jonkinnäköisen puhalluksen hän oli saanut aikaan, ja se näytti reilusti yli törkeän rattijuopumuksen rajaa, Kantola kertoo.

Mustaa BMW-merkkistä maasturia ajaneesta virolaismiehestä ei tiedetä paljon. Poliisilla ei ainakaan ole tiedossa, että henkilöllä olisi aikaisempaa rikostaustaa.

Poliisi yritti pysäyttää

Poliisi sai tiedon lauantai-iltana puoli yhdentoista jälkeen, että kauppakeskus Jumbon kohdalla Vantaalla BMW-merkkinen auto ajoi vastaantulijoiden kaistalla Espoon suuntaan. Poliisi tavoitti auton Vihdintien jälkeen ja pääsi ajamaan sen rinnalla, kuitenkin oikeanpuoleisella kaistalla.

– Partiomme yritti antaa pysähdysmerkkejä, mutta BMW:n kuljettaja käänsi päänsä pois ja jatkoi matkaa lisäten vauhtia. Tällaisessa tilanteessa piikkimatto olisi ensisijainen pysäytyskeino, mutta se olisi edellyttänyt, että olisi saanut toisen partion auton eteen, Kantola sanoo.

Lue myös: Silminnäkijät IS:lle: Espoon kolariauto ajoi kehätiellä väärään suuntaan – kaksi kuoli

Kaksi ihmistä kuoli liikenneonnettomuudessa Espoossa

Ajoi väärällä kaistalla toistakymmentä kilometriä

Virolaismies ehti ajaa Kehä III:sta vastaantulijoiden kaistalla vähintään toistakymmentä kilometriä, ja matkan varrella oli useita vaaratilanteita.

–Yksi seurue oli läheltä piti -tilanteessa, kun he olivat ohittamassa jotakuta ja huomasivat viime tipassa, että vastaantuleva auto tuleekin heitä kohti samaa kaistaa. Kolari olisi siis voinut tapahtua moneen kertaan aikaisemminkin, Kantola selventää.

Tällä hetkellä sairaalassa olevan kuskin motiiveista ei ole tietoa, mutta Kantolan mukaan ei ollut sellaisia eleitä näkyvissä, että mies olisi yrittänyt ajaa kolaria tahallaan.

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneonnettomuudet