Kaksi ihmistä kuoli liikenneonnettomuudessa Espoossa myöhään lauantaina Kehä III:lla. Silminnäkijät havaitsivat ennen turmaa väärää kaistaa viilettäneen auton.
Poliisi on toistaiseksi tiedottanut tapauksesta hyvin niukkasanaisesti. Onnettomuus tapahtui Kehä III:lla Bembölen ja Järvenperän välillä idän suuntaisilla kaistoilla vähän ennen kello yhtätoista illalla.
Ilta-Sanomien haastattelemat henkilöt kertovat nähneensä poikkeuksellisesti ajaneen tumman auton, joka kulki kehätiellä väärään suuntaan. Toinen haastatteluissa kertoi olleensa matkustajana itään päin kulkevan seurueen autossa.
– Petikon kohdalla tuli yht’äkkiä auto vastaan samalla kaistalla, väärällä kaistalla (väärään suuntaan), mies kertoo IS:lle.
Hänen mukaansa väärään suuntaan ajanut auto oli mattamusta BMW, jossa oli Viron kilvet.
Lue myös: Kaksi ihmistä kuoli liikenneonnettomuudessa Espoossa
"Kädet tärisivät"
Toinen silminnäkijä kertoo samansuuntaisesta havainnosta. Auto tuli vastaan ohistuskaistaa pitkin.
– Ensin katselin, että miten se on noin lähellä, kun se oli aiemmin ollut siellä kaukana. Näytti oudolta. Kun se tuli vielä lähemmäksi tajusin, että vitsi, se on tulossa vastaan, ohituskaistalla. Kädet alkoivat täristä, silminnäkijä kertoo Ilta-Sanomille.
IS:n tietojen mukaan seuranneessa onnettomuudessa oli osallisina kaksi autoa. Poliisi ei toistaiseksi ole kertonut, missä autossa tai autoissa kuolonuhrit olivat.