Etelä-Korea komensi hävittäjät ilmaan Pohjois-Korean uhan vuoksi

Reuters Etelä-Korea
Reuters / Etelä-Korean puolustusvoimat
Julkaistu 04.11.2022 10:37

MTV UUTISET – STT

Ilmaan komennettujen koneiden joukossa oli myös häivehävittäjiä

Etelä-Korean ilmavoimat komensivat perjantaina noin 80 hävittäjää ilmaan sen jälkeen, kun naapurimaa Pohjois-Korean ilmatilassa oli havaittu liki 180 sotilaskonetta, kertoi Etelä-Korean armeija.

Ilmaan komennettujen koneiden joukossa oli myös tutkassa näkymättömiä häivehävittäjiä. Samalla maassa parhaillaan käynnissä olevan Vigilant Storm -ilmasotaharjoituksen koneet määrättiin valmiuteen.

Vigilant Stormiin osallistuu myös Yhdysvaltojen sotilaskoneita. Se on kahden liittolaismaan laajin yhteinen ilmasotaharjoitus tähän mennessä. Harjoituksen oli määrä päättyä perjantaina, mutta sitä jatkettiin Pohjois-Korean provokaatioiden takia.

Pohjois-Korea laukaisi torstaina ainakin neljä ohjusta Japaninmereen. Ohjuksista yksi oli mannertenvälinen risteilyohjus, jonka laukaisu kuitenkin epäonnistui osittain.

Keskiviikkona Pohjois-Korea laukoi parisenkymmentä ohjusta ja tulitti tykistöllä maiden välistä epävirallista meriraja-aluetta.

Tuoreimmat aiheesta

Etelä-Korea