Pohjois-Korea laukaisi neljä risteilyohjusta

Pohjois-Korea laukaisee risteilyohjuksen 24. päivä helmikuuta.
Neljä Hwasal-2-ohjusta laukaistiin 2 000 kilometrin päähän merelle Gimchaekista. Kuva ohjuslaukaisusta on Pohjois-Korean valtiomedian julkaisema.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 24.02.2023 05:28

MTV UUTISET – STT

Maan viime aikoina suorittamat useat ohjuskokeet ovat herättäneet pelkoa siitä, että Pohjois-Korea valmistautuu tekemään ydinkokeen.Pohjois-Korea on laukaissut sotaharjoituksessa neljä risteilyohjusta mereen, valtionmedia kertoo. Sen mukaan harjoitus oli jälleen todistus maan ydinasevoimien sotakyvykkyydestä.

Kyseessä on uusin provokaatio Pohjois-Korean suorittamien sotaharjoitusten sarjassa, jotka ovat lisänneet jännitteitä Korean niemimaalla ja herättäneet pelkoa siitä, että maa saattaa suorittaa ensimmäisen ydinkokeen sitten vuoden 2017.

Neljä Hwasal-2-ohjusta laukaistiin 2 000 kilometrin päähän merelle Gimchaekista, joka sijaitsee Pohjois-Hamgyeongin maakunnassa Japaninmeren rannikolla. Valtionmedian mukaan ohjukset osuivat merellä täsmällisesti kohteisiinsa, joita ei kuitenkaan määritelty sen tarkemmin.

Tätä ennen Pohjois-Korea oli laukaissut viikon sisään kolme ballistista ohjusta, viimeisimmät kaksi maanantaina.

Pohjois- ja Etelä-Korean välit ovat heikoimmillaan vuosiin sen jälkeen, kun Pohjois-Korea julisti olevansa peruuttamattomasti ydinvaltio ja maan johtaja Kim Jong-un vaati eksponentiaalista kasvua maan asetuotantoon.

Tuoreimmat aiheesta

Pohjois-Korea