Etelä-Koreassa ihmiset ovat lähteneet kaduille kynttilämielenosoituksiin ja muunlaisiin mielenilmauksiin muistamaan halloweenin väentungoksessa kuolleita. Kokoontumisia on sekä pääkaupungissa Soulissa että muissa kaupungeissa.
Viikon takaisissa halloweenjuhlissa syntyneessä tungoksessa kuoli yhteensä 156 ihmistä. Tapahtunut oli yksi Etelä-Korean rauhan ajan tappavimmista katastrofeista.
Uhrit olivat pääosin nuoria ihmisiä, ja he olivat arviolta noin 100 000 muun lailla lähteneet Soulin suositulle Itaewonin alueelle viettämään halloweenia ensimmäistä kertaa sitten pandemian alettua. Tapahtumalla ei ollut yksittäistä järjestäjää.
Mielenilmausten järjestäjien mukaan tavoitteena on saada syylliset vastuuseen ja vaatia toimia, joilla voidaan estää tilanteen toistuminen.
Viranomaisten toimia illan aikana on arvosteltu laajasti. Turvallisuusviranomaiset ovat myöntäneet, että niin suurelle väkijoukolle ei ollut riittävää turvallisuussuunnitelmaa. Sekä poliisin johtaja, sisäministeri että presidentti ovat pyytäneet tapahtunutta anteeksi.
Lue myös: Etelä-Korean poliisijohtajan mukaan väentungokseen vastaaminen oli riittämätöntä
Anteeksipyynnöt eivät riitä
Tapahtuman selvittelyssä kävi ilmi, että poliisia oli varoitettu väenpaljoudesta pitkin iltaa. Paikalla oli kuitenkin vain noin 140 poliisia, vaikka viranomaiset olivat ennustaneet osallistujamäärän kasvavan 100 000:een.
Maan oppositiopoliitikot ovat syyttäneet nykyistä hallitusta, joka ei opposition mielestä ole kantanut vastuuta katastrofista.
Anteeksipyynnöt eivät ole riittäneet myöskään uhrien omaisille. Paikallisen televisiokanavan lähetyksessä uhrin äidiksi esittäytynyt nainen repi presidentin ja kaupungin pormestarin jättämiä kukkaseppeleitä perjantaina.
– Mitä järkeä on seistä täällä näiden seppeleiden vierellä, kun te annatte lastemme kuolla? nainen kysyi lähetyksessä.
Virkapukuiset poliisit näkyivät saattavan naisen pois muistopaikalta.
Etelä-Koreassa on ollut tapahtuneen jälkeen kansallinen suruaika, jonka aikana viihdetapahtumat on peruttu ja liput ovat olleet puolitangossa. Suruaika päättyy lauantaina.
Juttua korjattu kello 16.43: Korjattu viimeinen virke: Etelä-Koreassa, ei Pohjois-. Lisäksi juttua päivitetty kello 17.07.