Etelään satanut roppakaupalla uutta lunta – Lahteen lähes 20 senttiä

1:49img
Eteläisessä Suomessa tuskaillaan nietostuvan lumen kanssa (10.1.2025)
Julkaistu 11.01.2025 08:27(Päivitetty 11.01.2025 08:47)

MTV UUTISET – STT

Maan eteläosaan on satanut runsaasti tuoretta lunta viime vuorokauden aikana, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan.

Eniten lunta 24 viime tunnin aikana on kertynyt Lahteen, jossa Sopenkorven mittausasemalla tuoretta lunta on tullut 19 senttiä, päivystävä meteorologi Pinja Rauhamäki sanoo.

Pääkaupunkiseudulla lunta on vuorokauden aikana satanut lisää 11–12 senttiä ja muualla Uudellamaalla 13–14 senttiä. Pohjoisessa sen sijaan on ollut poutaista.

Iltaan mennessä etelän lumisateet vähitellen heikkenevät ja yöksi sää selkenee.

–  Sunnuntaina on pääasiassa poutaa koko maassa, Rauhamäki kertoo.

Lämpötilat ovat lauantaina koko maassa pakkasen puolella. Maan pohjoisosissa selkeillä alueilla pakkasta voi olla lähemmäs 30 astetta.

Lue myös: Lumipyry ei hellitä maan eteläosassa: Varoitus erittäin huonosta ajokelistä

Liikenteessä oltava tarkkana

Ajokeli on maan eteläosassa tänään monin paikoin huono. Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä ja Etelä-Savossa. Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa ajokeli on lumipyryn vuoksi erittäin huono.

Yön ja aamun aikana ei tullut tietoon vakavia liikenneonnettomuuksia, mutta myöhään perjantaina Nelostiellä paperitavaralastissa ollut rekka tukki liikenteen siltatyömaan kohdalla Mäntsälän eteläpuolella. Nelostie jouduttiin sulkemaan ja liikenne ohjaamaan tuntikausiksi kiertotielle. Onnettomuudessa ei Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan loukkaantunut kukaan.

Karkkilassa linja-auto lähti heittelehtimään ja päätyi kyljelleen ojaan kahden aikaan yöllä, kertoi Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos. Linja-autossa ei ollut matkustajia eikä kuljettaja loukkaantunut, mutta onnettomuudesta aiheutui liikenteelle haittaa tuntien ajaksi.

Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 8.47.

Tuoreimmat aiheesta

Sää