Lumentulo eteläiseen Suomeen ei ota loppuakseen

3:05img
Etelä-Suomessa ajokeli on paikoin erittäin huono
Julkaistu 11.01.2025 13:50

MTV UUTISET – STT

Lumisateet eteläisessä Suomessa ovat heikkenemään päin, mutta alueelle on tänään luvassa vielä pari senttiä lunta, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan.

Päivällä lunta tuiskutti noin Savonlinnasta Saloon kulkevan rajan eteläpuolella.

– Pisimpään sade jatkuu Kaakonkulmalla, minne voi tulla lisää noin viisi senttiä. Pääkaupunkiseudulla lumentulo voi jäädä pariin senttiin, päivystävä meteorologi Pinja Rauhamäki sanoo.

Eniten lunta on 12 viime tunnin aikana kertynyt Lahteen, jossa Sopenkorven mittausasemalla lunta on tullut lisää viitisen senttiä. Muualla etelässä lunta on satanut tänään muutama sentti lisää. Pohjoisessa on ollut poutaista, ja yöksi sään ennustetaan selkenevän myös etelässä.

– Sunnuntaina on pääasiassa poutaa koko maassa, Rauhamäki kertoo.

Lue myös: Etelään satanut roppakaupalla uutta lunta – Lahteen lähes 20 senttiä

Liikenteessä oltava tarkkana

Ajokeli on maan eteläosassa tänään monin paikoin huono. Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa. Varoitukset ovat voimassa iltakahdeksaan asti.

Lisäksi Käsivarren Lapissa ajokelin kerrotaan muuttuvan lauantai-iltana lumisateen vuoksi huonoksi ja jatkuvan sellaisena sunnuntai-iltapäivään asti.

Tämän päivän aikana ei ole tullut tietoon vakavia liikenneonnettomuuksia, mutta muutamat kolarit ja ulosajot ovat haitanneet liikennettä.

Lue myös: Talvi yllätti lumiaurankin: "Vähän nauratti"

Ennen puoltapäivää Keravalla tiellä 148 tapahtui kahden henkilöauton risteyskolari, jonka vuoksi pelastuslaitos ohjasi liikennettä vajaan tunnin ajan. Lisäksi ulosajot Kolmostiellä Tampereella sekä Nelostiellä Mäntsälässä ovat aiheuttaneet liikennehaittaa.

Lentoja myöhässä

Lumituisku voi vaikuttaa Finnairin lentoihin Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Talvikausi ja haastavat sääolosuhteet rajoittavat Finnairin mukaan lentoliikennettä ja hidastavat kenttätoimintoja Helsinki-Vantaalla tänään.

Finnairin mukaan sen lentoihin on odotettavissa häiriöitä, kuten viivästymisiä ja peruuntumisia. Lisäksi saapuvan ja lähtevän matkatavaran käsittely voi ruuhkautua.

Iltapäivällä lentokenttäyhtiö Finavian mukaan vajaan kymmenen lennon lähtö Helsinki-Vantaalta oli myöhässä. Lisäksi esimerkiksi lennot Kittilään ja Rovaniemelle oli kokonaan peruttu.

Raideliikenteessä ei lauantaina toistaiseksi ole VR:n mukaan ollut säästä johtuvia myöhästymisiä tai peruuntumisia.

Juttu päivitetty kauttaaltaan kello 14.12.

Tuoreimmat aiheesta

Sää