Viikonloppuna Etelä-Suomessa lämpötila voi nousta jopa viiteen lämpöasteeseen. Se yhdistettynä runsaisiin sateisiin antaa lumihangille kyytiä.
Etelätuuli kuljettaa lämmintä ilmaa Suomeen jo keskiviikon aikana, ennustaa meteorologi Markus Mäntykannas. Mukanaan se tuo myös laajoja sadealueita koko Suomen ylle.
Etelässä sade tulee torstaina maahan räntänä tai jopa vetenä. Pohjoisessa olomuoto on toistaiseksi lumi.
– Sadealue kulkee ensi yön aikana Suomen yli kohti itää. Hyvin liukkaita päiviä on edessä.
Etelätuuli kuljettaa loppuviikon aikana edelleen lisää lämpöä ja kosteutta Suomeen.
– Torstaipäivän aikana lämpötilan nollaraja kohoaa jo Meri-Lapin korkeudelle.
Seuraava hajanainen sadealue saapuu torstai-illaksi, ja seuraava voimakas sadealue perjantaiksi.
Samalla eteläisemmässä Suomessa lämpöä voi olla jopa viisi astetta.
– Sateet tulevat siis sulattamaan lumia tehokkaasti.
Lue myös: Sääennuste päälaelleen: Luvassa hyvin poikkeuksellisia viikkoja
Myös Lapissa lämpötilat pysyvät viikonloppuna suurimmilta osin plussan puolella.
– Koko maassa hanki painuu kasaan.
Viikonloppu näyttää vuodenaikaan nähden koko maassa erittäin leudolta, ja välillä voi sataa vettä.
Katso tarkempi ennuste artikkelin alusta.
4:36