Sää: Suomi jakautuu viikonloppuna kahtia

3:08img
Katso videolta koko tulevien päivien sääennuste.
Julkaistu 14.03.2024 10:37
Toimittajan kuva

Petri Tyynmaa

petri.tyynmaa@mtv.fi

Viikonloppuna säässä nähdään aurinkoa, vesisateita sekä reilusti lunta.

Torstaina koko maan yli pyyhkäisevä sadealue tuo etelään vesisateita ja pohjoiseen lähivuorokausien aikana jopa 15 senttiä lunta. Etelässä tuuli saattaa torstaina yltää jopa myrskylukemiin.

Perjantaina saadaan nauttia poutaisemmasta ja rauhallisemmasta päivästä, mutta aivan eteläisimmässä Suomessa niskaan saattaa ripotella hieman vettä ja pohjoisimmassa Lapissa lunta.

Elohopea nousee perjantaina lähes koko Suomessa plussan puolelle. Aivan pohjoisimmissa osassa Lappia pakkasta voi olla muutamia asteita.

Lue myös: Varma kevään merkki: Katupöly lentää taas! Tässä vinkit törkyjen hengittämisen estämiseksi

Jännittävä käänne tulossa

Viikonloppuna säähän on tulossa jännittävä käänne, kertoo MTV:n meteorologi Liisa Rintaniemi.

Pohjoisesta purkautuu kylmää ilmaa ja Suomesta tulee sään suhteen hyvin kahtiajakoinen.

Pohjoiseen vahvistuu viikonlopuksi kylmä korkeapainetilanne, johon liittyy öisin jopa yli 20 asteen pakkasia. Pakkanen voi pohjoisessa paukkua päivälläkin kymmenessä pakkasasteessa.

– Sunnuntaina ja lauantaina pohjoisessa on aivan mahtavia hiihtopäivä, mutta etelässä taas on sekä lauantaina että sunnuntaina liikkeellä sateita.

Maan eteläosissa ollaan viikonloppuna pilviverhon ja sateiden alla. Lauantaina sateet painottuvat maan keskivaiheille.

Kesärenkaita ei kannatta vaihtaa vielä alle etelässäkään, sillä sunnuntaina sateet saattavat aivan maan eteläosissa muuttua lumeksi tuoden mukanaan reilun lumikertymän.

Katso koko tulevien päivien sääennuste jutun alussa olevalta videolta.

Tuoreimmat aiheesta

Sää