Useimmat nauttivat kampaamokäynneistä, mutta joskus lopputulos ei olekaan sitä mitä piti. Keräsimme ikäviä kampaamokokemuksia ja pyysimme alan ammattilaisia kommentoimaan yleisimpiä pulmatilanteita.
Liian lyhyt on liian lyhyt
"Menin leikkauttamaan itselleni otsatukkaa, sillä edellisestä käynnistä oli jo aikaa, ja otsis venähtänyt pitkäksi. Kerroin kampaajalle, että tärkeintä on, ettei otsatukasta tule liian lyhyt, sillä se ei sovi minulle. Kampaaja oli samaa mieltä. Saksien alkaessa viuhua huomautin kerran, että eihän nyt vaan mene liian lyhyeksi. Kampaaja vakuutteli, että kyllä hius pitenee kun sen kuivaa. Itse mietin, että eikös tilanne ole juuri toisin päin. Lopputuloksena otsis oli todella lyhyt. Kampaajankin ilmeestä huomasi, että ei nyt mennyt ihan putkeen, vaikka hän vakuutteli tukan olevan hyvännäköinen."
Hius- ja kauneudenhoitoalan opettaja, kampaajamestari Raija Kara: Kampaajaa voi pyytää keskeyttämään työ, jos tulee epävarma olo. Häntä voi myös pyytää kertomaan, että mitä hänen juuri nyt tekemästä leikkausvaiheesta tulee syntymään, jolloin lopputuloksen miellyttävyydestä on helpompi varmistua. Todellinen ammattilainen pystyy myöntämään virheensä ja mielensä pahoittaneen asiakkaan tunteita tulee kunnioittaa.
Schwarzkopf Professionalin koulutuspäällikkö Jani Lehto: Kampaajakäynnillä tulee muistaa, että ollaan tekemisissä toisen ihmisen kanssa, jolloin on aina mahdollisuus tulla väärin ymmärretyksi. Onkin ensisijaisen tärkeää, että sekä kampaaja että asiakas pyrkivät ilmaisemaan itseään mahdollisimman selkeästi, jotta voitaisiin varmistua siitä, että molemmat tarkoittavat samaa asiaa, puhuessaan esimerkiksi ”parin sentin siistimisestä” tai ”suklaanruskeasta väristä”.
Vääntöä kiharoiden koosta
”Olin täyttänyt 30 vuotta, kun menin laittamaan permanenttikiharoita hiuksiini. Toivoin, että ei laitettaisi liian isoja rullia, koska isot rullat eivät asetu hiuksiini enkä halunnut missään nimessä näyttää ikäistäni vanhemmalta. Lopputuloksena näytin 20 vuotta vanhemmalta. Varasin seuraavalle viikolle ajan toiselle kampaajalle, joka korjasi tilanteen.”
Kara: Luulen, että tässä tapauksessa kampaaja on ajatellut, että pieni kihara saattaisi vanhentaa asiakkaan ulkoista olemusta ja loivempi kihara tekisi nuoremman vaikutelman. Ammattilainen ja asiakas siis ajattelivat asiasta päinvastaisesti. Ongelman ratkaisu on kampaajan ja asiakkaan avoin keskustelu permanenttitavoitteesta, jonka voi määritellä vaikka kuvan avulla tai piirtää paperille.
Kerro toiveesi tarkasti
”Teini-ikäiset poikani ovat itse halunneet käydä parturissa. Yksin asioidessaan he kuitenkin kokevat, ettei heitä kuunnella esittäessään toiveitaan. Ihmettelen partureiden ammattitaitoa. Murrosikäinen on kuitenkin herkässä iässä, ja hiusten pilaaminen voi horjuttaa itsetuntoa. Välillä tuntuu, että toisen hiuksille tehdään mitä vain.”
Kara: Teini-ikäisten negatiiviset kokemukset ovat harmillisia, sillä ne vaikuttavat itsetunnon lisäksi tuleviin parturikäynteihin. Yksi ratkaisu voisi olla, että asiakas ottaa mukaan kuvan haluamastaan lopputuloksesta, jolloin yhteisymmärrys syntyy helpommin. Jos jokin kohta mallissa on erityisen tärkeä, asiakas voi piirtää paperille viivan, mitä lyhyemmäksi ei saa leikata. Käsite ”sentistä” voi vaihdella ihmisillä paljonkin.
Teini-ikäiset ovat siitä haastavia asiakkaita, että he eivät ujouden takia aina uskalla kertoa yksityiskohtaisesti toiveistaan. Kampaajat ja parturit eivät ole ajatuksenlukijoita. Asiakkaan kokemat pettymykset voivat johtua siitä, että ammattilaisen ja asiakkaan käsitykset tavoitteesta ovat erilaiset. On vaikea uskoa, että kukaan tahallaan tekisi työvirheitä asiakkaansa hiuksiin.
Lehto: Kuvat ovat hyvä apu keskustelussa kampaajan kanssa, sillä monet kampaajat ovat hyvin visuaalisia ihmisiä ja hahmottavat paremmin kuvien kuin sanojen kautta. Kun valitsee kuvia toivomastaan hiusmallista, kannattaa yrittää etsiä sellaisia kuvia, joissa mallin kasvojen muodot ja hiuslaatu vastaavat mahdollisimman hyvin omia.
Kun väri menee pieleen
”Pyysin väriksi suklaanruskeaa, sain lopputulokseksi mustan.”
Milloin asiakas on oikeutettu hyvitykseen?
Hyvitys tulee kysymykseen silloin, kun kampaaja on tehnyt virheen työssään. Virheestä sovittava hyvitys sovitetaan haitan kanssa sopivaan mittasuhteeseen.
Tyypillisesti virheellisestä palvelusta ei veloiteta tai asiakas saa ilmaisen korjauskäynnin. Vähäisestä haitasta saatetaan tarjota myös tuotehyvitystä, esimerkiksi shampoopulloa. Jos yhteisymmärrystä hyvityksestä ei synny, asiakas voi ottaa yhteyttä alueensa kuluttajansuojaviranomaiseen.
Jos virhe aiheutuu siitä, että asiakas on kysyttäessä jättänyt kertomatta hiuksiin tehtyjä hoitoja tai käsittelyitä, ei virheellinen lopputulos ole kampaajan vika.
Kara: Värjäyksessä on tärkeää kertoa kaikki hiuksiin tehdyt käsittelyt rehellisesti. Värjäykset, vaalennukset, raidat, värinpoistot, värjäävien shampoiden käyttö ja kaikki muutkin asiat, joilla on pyritty vaikuttamaan hiusten väriin. Jokainen käsittely jättää hiukseen jäljen, joka vaikuttaa värjäyksen lopputulokseen. Jos jotain käsittelyitä jätetään kertomatta, voi kampaaja tehdä väärät tuotevalinnat, jolloin värjäyksen tulos voi olla yllätys kummallekin osapuolelle.
Lehto: Kaikki näkevät värit hieman eri tavalla, joten toiselle kirkkaan punainen voi merkitä paloauton punaista ja toiselle neonhohtoista fuksiaa. Kampaajan tulisi osata selittää asiakkaalle värituotteiden erot ja sopivuus asiakkaalle sekä myös se, mitkä lopputulokset on mahdollista saavuttaa. Moni kampaajalla kävijä ei ymmärrä, että hiusten värjäys ei ole seinän maalausta: jos mustan värin päälle laittaa punaista, on tulos edelleen musta. Kampaajan tulee osata myös sanoa asiakkaalle, jos asiakkaan toive väristä ei ole hiusten kunnon vuoksi järkevää tai nykyisen hiusvärin vuoksi mahdotonta saavuttaa.
Työhön pitää keskittyä
”Kävin kerran kampaajalla, joka keskittyi työnsä sijasta juoruamiseen. Sain kuulla kaikki yksityiskohdat hänen elämästään, eikä juttu loppunut, vaikka yritin vastailla lyhyesti ja lopettaa keskustelua. Kotona huomasin, että hiukset oli jätetty toiselta puolen kasvoja huomattavasti pidemmiksi kuin toiselta. Lyhensin tukkaa itse, koska en halunnut palata juoruajakampaajan luokse.”
Kara: Kampaaja on asiakaspalvelutyö, jossa pääperiaate on keskittyä asiakkaan hiuksiin ja hiuspohjaan. Ammattilaisen tulisi aistia helposti, milloin asiakas haluaa puhua ja mitkä aiheet häntä kiinnostavat. Asiakas voi myös itse ilmaista selvästi, että ei ole kiinnostunut keskustelusta esimerkiksi sanomasta asiasta hienotunteisesti tai ottamalla kirjan mukaan.
Lehto: On kampaajan työn kannalta reilua kertoa rehellinen mielipide lopputuloksesta. Näin kampaaja voi tunnistaa kehittämisalueensa ja pyrkiä välttämään tapaukset tulevaisuudessa.
Ikävä pesupaikka
”Kammoan hiusten pesuvaihetta. Olen kokenut pesupaikalla niskan järkyttävän puutumisen. Lisäksi vettä on turhan usein valunut korviin ja paidan kaula-aukkoon. Lopuksi peilin eteen palatessa saa aina todeta puolien meikkivoiteesta huuhtoutuneen viemäriin tai hinkkaantunut kampaajan käyttämään pyyhkeeseen.”
Kara: Hiusten pesu on vetistä puuhaa, jossa oleellista on, että asiakas pitää päätään mahdollisimman paljon taakse taivutettuna pesualtaan päällä. Tämä estää veden valumista korviin tai kaula-aukkoon. Monilla ihmisillä niskan verisuonet painuvat, kun päätä nojataan taaksepäin ja niska on tiiviisti altaan reunaa vasten. Puutuminen helpottaa heti, kun pään nostaa takaisin normaaliasentoon.
Hiusrajojen pesun välttely johtaa siihen, että ne jätetään pesemättä. Jos hiusrajan hiukset jättää pesemättä, niissä oleva rasva ja muotoilutuotteet haittaavat leikkauksen ja kampausten onnistumista. Hius venyy eri tavoin puhtaana ja likaisena, ja kampauksessa likaiset hiusrajat erottuvat selvästi, eikä kampausta saa tyvestä lähtien kohoamaan. Näistä syistä hiusrajakin tulee pestä, vaikka asiakkaan ehostus saattaakin kärsiä.