Omakotitalous maksaa maakunnan keskuskaupungissa sähköstä ja polttoaineista keskimäärin 400 euroa kuukaudessa, helsinkiläinen kerrostalokotitalous 250 euroa. Hinnat vaihtelevat kuitenkin voimakkaasti.
Kuluttajat ovat saaneet tottua tänä syksynä voimakkaasti nouseviin sähkön ja polttoaineiden hintoihin. Muun muassa bensiinin keskihinta on kohonnut noin kymmenen senttiä litralta syyskuun lopusta lähtien.
Jos vertaillaan esimerkiksi maakunnan keskuskaupungissa sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuvan ja helsinkiläisen kerrostaloasujan energiakustannuksia, erot ovat huomattavat.
STT:n laskelman mukaan maakunnan keskuskaupungissa asuvan omakotitalouden sähkö- ja polttoainekustannukset ovat nousseet keskimäärin yli 400 euroon kuukaudessa. Helsinkiläisen kerrostalokotitalouden kuukausikustannukset ovat kohonneet runsaaseen 250 euroon.
Asujaa kohti neljän hengen omakotitalossa kuukausikustannukset ovat siis runsaat 100 euroa. Kahden hengen kerrostaloasunnoissa henkeä kohti lasketut energiakustannukset ovat noin 125 euroa.
Lue myös: Suomen kallein bensalitra maksaa jo 1,99 euroa – missä ylittyy haamuraja ensimmäisenä?
Kustannukset sisältävät sähkön ja auton polttoaineiden lisäksi helsinkiläisen asunnon kaukolämmön. Laskelmat perustuvat Energiaviraston kokoamiin tyyppiasuntojen sähkökustannuksiin, Energiateollisuuden tietoihin kaukolämmöstä sekä Polttoaine.net-sivuston sisältämiin polttoaineiden keskihintoihin.
– Energian hinnoille ovat tyypillisiä voimakkaat vaihtelut. Ne ovat heilahdelleet aiemminkin paljon ja nopeasti, mutta nyt on olemassa myös pientä siirtymävaiheen ilmiötä, kun siirrytään kohti puhtaampia energialähteitä, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus.
Hänen mukaansa öljy-yhtiöt eivät ole viime vuosina investoineet enää paljoa uusiin energiavarantoihin, joten siirtymävaiheessa hinnat voivat pysyä korkealla mahdollisesti parin vuoden ajan ja jopa pidempään.
Lehmus huomauttaa kuitenkin, että Yhdysvallat, Venäjä ja öljynviejämaiden järjestö Opec saattavat lisätä tuotantoaan, mikä vähentäisi hintapaineita.
Maakaasun hinta noussut
Maakaasussa ilmiö on sama kuin öljyssä, ja maakaasun hinnan raju nousu vaikuttaa myös sähkön hinnan kohoamiseen.
Keski- ja Etelä-Euroopassa sähköä tuotetaan runsaasti maakaasulla, ja siirtoyhteyksien parannuttua hintojen nousu vaikuttaa myös Pohjoismaihin, joissa ajankohtaisena ongelmana on myös Norjan ja Ruotsin vesialtaiden alhainen taso.
– Heijastusvaikutuksia tulee Suomeenkin, mutta olemme kaiken kaikkiaan melko hyvässä tilanteessa verrattuna kaasuriippuvaisiin maihin, Lehmus sanoo.
Esimerkkikotitalouksista sähkölämmitteisessä omakotitalossa sähkölasku on keskimäärin vajaat 250 euroa kuukaudessa, josta voi kilpailuttaa runsaat puolet. Itse energian voi kilpailuttaa, mutta siirtomaksuja ei. Lisäksi tulevat verot.
Esimerkin omakotitalossa sähkönkulutus on 18 000 kilowattituntia vuodessa.
Helsinkiläisessä kerrostaloasunnossa sähkölasku on keskimäärin yli 80 euroa kuukaudessa, josta on mahdollista kilpailuttaa alle puolet. Lisäksi kaukolämpö maksaa alle 60 euroa kuukaudessa. Sähkön ja lämmön kokonaiskustannukset ovat näin noin 140 euroa. Kaukolämmöstä ei tule erillistä laskua, vaan hinta sisältyy yhtiövastikkeeseen.
Esimerkin kerrostaloasunnossa sähkönkulutus on 5 000 kilowattituntia vuodessa.
Oletuksena on, että sekä omakoti- että kerrostaloasuja ovat valinneet saman keskimääräistä hintaa edustavan sähköyhtiön. Siirtohinnat ja verot on oletettu samoiksi. Kaukolämmön tuottaja on Helsingin kaupungin energiayhtiö Helen.
Todellisuudessa hinnat vaihtelevat voimakkaasti energiayhtiöittäin ja sopimustyypeittäin.
Pörssisähkö ja raakaöljy ratkaisevat
Sähkön kuluttajahinnat riippuvat luonnollisesti pörssisähkön hintakehityksestä. Pohjoismaisen sähköpörssin Nord Poolin mukaan sähkön hinta oli korkeimmillaan keskiviikkona 157,57 euroa megawattitunnilta. Vuosi sitten lokakuussa megawattitunti maksoi keskimäärin 31,08 euroa.
Raakaöljyn hinta on puolestaan noussut jyrkästi elokuun loppupuolelta lähtien. Elokuun 23. päivänä Brent-viitelaadun hinta oli Nesteen mukaan 67,88 dollaria tynnyriltä. Torstaina hinta oli 83,30 dollaria. Luvut ovat edeltävien viiden päivän liukuvia keskiarvoja.
Tammikuussa raakaöljyn hinta kävi alle 40 dollarissa, ja koronakriisin alkuhetkillä viime vuoden huhtikuussa hinta oli alimmillaan alle 15 dollaria.
Polttoaine.netin mukaan bensiinin 95E10-laatu maksoi torstaina Suomessa keskimäärin 1,812 euroa litralta. Dieselin keskihinta oli 1,651 euroa.
Jos kerrostalossa asuvan oletetaan ajavan bensa-autolla autokannassa olevien bensa-autojen keskikulutuksella keskimääräiset noin 11 000 kilometriä vuodessa, kustannukset nousevat runsaaseen 116 euroon kuukaudessa.
Omakotitaloasukkaan dieselhenkilöautoilla vastaavat keskimääräiset luvut ovat 165 euroa kuukaudessa ja runsaat 20 000 kilometriä vuodessa.
Autojen keskikulutus on laskelmassa varsin korkea, sillä Suomen autokanta on iäkästä. Uudemmilla vähäruokaisilla autoilla ajavien kustannukset ovat tuntuvasti pienemmät puhumattakaan ladattavista hybrideistä ja täyssähköautoista.
Laskelmassa on myös oletettu, että kaupunki- ja maantieajon osuus on sama kummassakin tapauksessa.