EU on hyväksynyt geenimuunneltuja tuotteita

shutterstock_127843952
Tästä lähtien esimerkiksi geenimuunneltua maissia saa käyttää EU:ssa ihmisravintona.Shutterstock
Julkaistu 24.04.2015 17:51(Päivitetty 24.04.2015 19:05)

MTV UUTISET – STT – AFP – Reuters

EU-komissio on hyväksynyt 19 geenimuunnellun tuotteen käytön. Joukossa on elintarvikkeita, eläinten rehuja ja leikkokukkia.

Tuotteista osa on uusia, ja osan kohdalla käyttöaikaa jatkettiin.  

Muun muassa eri maissilajien, soijapapujen ja rapsin käyttö joko ihmisravintona tai eläinten rehuna hyväksyttiin. Kaikkien tuotteiden hyväksynnät ovat voimassa 10 vuotta.  

Ympäristöjärjestö Greenpeace on ärähtänyt komission päätöksestä. Järjestön mielestä komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on lähentymässä Yhdysvaltoja ja maailman suurimpiin maatalous- ja muiden kemikaalien tuottajiin kuuluvaa Monsanto-yhtymää.

Osa nyt käyttöhyväksynnän saaneista geenimuunnelluista tuotteista on Monsanton valmistamia.  

Keskiviikkona EU ilmoitti suunnitelmista antaa jäsenmaiden itsenäisesti päättää, sallivatko ne tuoda maahan geenimuunneltuja elintarvikkeita tai eläinten rehua.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa