Euroalueen inflaatio teki taas ennätyksen – joulukuun lukema viisi prosenttia

AOP EU-SUOMI
All Over Press
Julkaistu 07.01.2022 13:49

MTV UUTISET – STT

Euroalueen kuluttajahinnat nousivat joulukuussa viisi prosenttia, kertoo EU:n tilastoviranomainen Eurostat.

Kyseessä on uusi ennätys vuoden 1997 jälkeiseltä ajalta. Edellinen ennätys oli marraskuun 4,9 prosenttia.

Keskeinen syy kuluttajahintojen roimaan nousuun on sähkön ja kaasun kallistuminen. Eurostat kirjasi energian hinnoille 26 prosentin nousun.

Suomessa hintojen nousu jäi maltillisemmaksi, 3,2 prosenttiin. Virossa kirjattiin 12 prosentin nousu, Liettuassa 10,7 prosentin.

Suurista EU-maista kovia inflaatiolukuja kirjasivat Espanja ja Saksa, joissa kuluttajahinnat nousivat 6,7 ja 5,7 prosenttia.

Inflaatiolukemat ylittävät selvästi Euroopan keskuspankin kahden prosentin tavoitteen, mutta EKP arvioi, että kyse on tilapäisestä hintapiikistä. EKP ennakoi, että inflaatio kääntyy laskuun ensi vuonna.

Lue myös: Inflaatio laukkaa Yhdysvalloissa kovinta tahtia sitten vuoden 1982 – "Leipä, sokeri, kaikki on niin kallista"

Kahden euron bensalitra on jo arkea – tässä suomalaisten uusi kipuraja polttoaineen hinnalle

Tuoreimmat aiheesta

EU