Jyllannin pohjoisosaan kertyi jo puoli metriä lunta. "Autosta poistuminen on vaarallista mutta niin on sinne jääminenkin."
Etelä-Ruotsissa Euroopan halkaisevalla E22-tiellä jatkettiin torstaina rankan lumisateen aiheuttaman suuren liikenneruuhkan purkutöitä. Osa ihmisistä oli värjötellyt autoissaan liki vuorokauden keskiviikosta asti.
Tieliikenneviraston torstaina iltapäivällä päivittämän arvion mukaan tie Hörbyn ja Kristianstadin välillä Skånessa saataisiin auki jälleen perjantaina aamupäivällä.
Ruotsin puolustusvoimat oli paikalla auttamassa poliisia telakuorma-autoilla, jotka pääsivät liikkumaan paksussa lumessa.
– Täällä on täysi kaaos, kommentoi Ruotsin eteläisen sotilaspiirin edustaja Janne Bohman tilannetta uutistoimisto TT:lle aamupäivällä.
– Lumimyrsky on kuin valkoinen seinä. Autosta poistuminen on vaarallista, mutta niin on autoon jääminenkin, jos sinne ei saada ruokaa ja vettä, Bohman kuvaili.
Pahimmillaan tiellä oli Ruotsin median mukaan jumissa toistatuhatta autoa. Autoista pelastetut ihmiset olivat kylmissään sekä janoisia ja nälkäisiä.
Saksalainen matkailijapariskunta oli jäänyt ruotsalaistielle kello 13 keskiviikkona.
– Yöllä oli kylmää, mutta monilla muilla oli asiat vielä pahemmin. Meillä on melko iso auto ja onneksi mukana oli myös joitain vilttejä, saksalaisnainen Jette kertoi.
Lue lisää: Lumipyrykaaos yhdellä Euroopan pisimmistä teistä Etelä-Ruotsissa, osa jumissa lähes vuorokauden – video näyttää hankiahdingon
Sähköt poikki, matkapuhelinverkko kaatui
Talvisäät koettelivat myös naapurimaa Tanskaa. TV2 haastatteli siellä tielle jumittuneita ihmisiä, jotka olivat viettäneet autoissaan jopa 16 tuntia ilman ruokaa ja juotavaa. Autojonot olivat pahimmillaan 30 kilometrin pituisia.
Viime päivien lumentulon seurauksena Pohjois-Jyllannissa lumen syvyydeksi mitattiin puoli metriä, mikä on enemmän kuin kertaakaan Tanskassa vuoden 2011 jälkeen.
Lumi on aiheuttanut myös ongelmia Etelä-Norjassa, missä monet koulut ovat pysyneet suljettuina ja kaikki junat Oslon ja Kristiansandin välillä oli torstaina peruttu.
Skandinavian pohjoisosissa taas on paukkunut pakkanen, osin dramaattisin seurauksin. Lähellä Luulajaa sijaitsevassa Älvsbynin kunnassa tuhannet kotitaloudet värjöttelivät torstaina ilman sähköä liki 40 asteen pakkasessa. Tilannetta pahensi se, että matkapuhelinverkko lakkasi myös toimimasta.