Suomessako lumikaaos? Ruotsissa kutsuttiin armeija hätiin lumimyräkän keskellä

aop sundsvall lumi paljon lunta
Julkaistu 22.01.2021 10:54
Toimittajan kuva

Tea Manninen

tea.manninen@mtv.fi

Länsinaapurissa lumikaaos on ollut huomattavasti suurempaa kuin Suomessa.

Lumimyräkät ovat aiheuttaneet viimeisen parin viikon aikana päänvaivaa eri puolilla Suomea. Suuremmilta katastrofeilta on kuitenkin vältytty.

Ruotsi on myös saanut osansa erityisen lumisesta talvesta. Aftonbladet kertoo, että Sundsvallissa ja Västernorrlandissa lunta on tullut todella reippaasti. Viime viikolla lunta tuli niin paljon, että alueelle annettiin kolmosluokan varoitus suurista lumimääristä ja tuhannet ihmiset olivat ilman sähköä.

Eilen torstaina Sundsvallissa annettiin 2. luokan varoitus lumesta, Ruotsin liikennevirasto joutui sulkemaan väliaikaisesti junayhteyksiä ja ihmisiä kehotettiin pysymään kodeissaan.

Armeija apuun

Nämäkään toimet eivät kuitenkaan riittäneet, sillä puita kaatui sähkölinjoille ja liikennekin oli kaaoksessa, koska rekat jumittuivat teille ja sen myötä myös lumiaurat olivat jumissa.

Sundsvallin kotihoitopalvelu ei halunnut, että liikenne- ja muusta kaaoksesta aiheutuu haittaa ja vaaratilanteita vanhuksille, joten he pyysivät apua armeijalta.

Armeijan lehdistösihteeri Therese Fagerstedt vahvistaa Aftonbladetille, että he ovat saaneet kyseisen apupyynnön ja tarttuneet siihen.

Hän sanoi, että heillä oli viisi telaketjullista ajoneuvoa kuljettajineen, jotka olivat valmiita auttamaan kotipalvelua.

Lisäksi armeija avusti eilen illalla Sollefteån kuntaa ja oli valmistautunut myös muihin avunpyyntöihin.

Lue myös: 

Kiinteistöhuoltoyhtiö palkkasi 20 ihmistä lumitöihin – tärkeä pyyntö myös ohikulkijoille: "Sitä varten meillä kääntyy päät kuin huuhkajilla"

Autoilija! Haluatko parantaa mahdollisuuksiasi selvitä talvikeleistä hengissä? Tässä kolme keskeisintä asiaa, joihin tulee kiinnittää huomiota

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi