Euroopan tautienehkäisyviraston johtaja pitää koronaviruksen toista aaltoa hyvin todennäköisenä

2:33img
Suomessa on yli 6 400 varmistettua koronavirustartuntaa – MTV Uutisten toimittaja Mirja Kivimäki kertoo, miltä Suomen epidemiatilanne näyttää
Julkaistu 21.05.2020 10:30

MTV UUTISET - STT

Euroopan toinen koronavirusaalto on erittäin todennäköinen, sanoo Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskuksen johtaja Andrea Ammon Guardianille.

Samalla hän muistutti, että koronavirusepidemia ei ole vielä ohi, vaikka monet hallitukset ovat löysänneet rajoituksiaan. Andrea Ammonin mukaan tällä hetkellä on kyse lähinnä siitä, milloin ja kuinka suurena toinen aalto iskee.

Ammonin mukaan Euroopassa viruksen leviämisen käännekohta olivat hiihtolomalaisten matkat Alpeille maaliskuun alussa. Heidän palattuaan kotimaihinsa virus pääsi leviämään useaan maahan.

Lue myös: WHO: Koronavirustartuntojen määrä maailmassa lisääntyi vuorokaudessa yli sadalla tuhannella – yhteensä tartuntoja todettu jo noin viisi miljoonaa

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus