Euroviisulegendaksikin tituleerattu Petra Mede sai yleisön vauhkoontumaan kilpailun ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina 7. toukokuuta.
Euroviisuviikko on parhaillaan käynnissä, ja tiistaina 7. toukokuuta kisattiin kilpailun ensimmäinen semifinaali, jossa Suomen Windows95man selvitti tiensä lauantain finaaliin No Rules! -kappaleellaan. Kilpailun toinen semifinaali kamppaillaan torstaina 9. toukokuuta.
Tänä vuonna Ruotsin Malmössä kisattavien Euroviisujen juontajina toimivat näyttelijä Malin Åkerman sekä juontaja-koomikko Petra Mede, 54. Tiistaina kisatussa ensimmäisessä semifinaalissa erityisesti Petra Mede sai valtavat suosionosoitukset esitellessään itsensä lähetyksen alussa viisuyleisölle. "Petra, Petra, Petra" -huudot täyttivät Malmö Arenan.
Kuka oikein on yleisöä villitsevä Petra Mede?
Mede on viisukansan vanha tuttu. Hän on ennättänyt juontaa Euroviisut kaksi kertaa aiemminkin: Malmössä vuonna 2013 ja Tukholmassa vuonna 2016. Vuoden 2013 Euroviisut Mede juonsi yksin, ja vuonna 2016 hän sai juontokaverikseen edellisvuoden viisuvoittajan Måns Zelmerlöwin.
Mede kertoi huhtikuussa julkaistussa Wiwibloggs-sivuston haastattelussa, että häntä pyydettiin vuoden 2024 Euroviisujen juontajaksi loppukesällä 2023.
Mede on kerännyt kiitosta aiempien vuosien Euroviisujen juontosuorituksistaan. Vuoden 2016 Euroviisuissa Mede ja hänen juontajakollegansa Måns Zelmerlöw esittivät yhdessä ylistetyn Love, Love, Peace, Peace -väliaikashow'n, jonka aikana lavalla nähtiin muun muassa Lordi.
Mede on rakastettu tv-juontaja ja koomikko kotimaassaan Ruotsissa. Hän on toiminut juontajana muun muassa Ruotsin euroviisukarsinnoissa eli Melodifestivalenissa, QX-gaalassa sekä Ruotsin elokuva-alan Guldbagge-gaalassa. Lisäksi hän on emännöinyt omaa tv-ohjelmaansa Petra Mede Show.
Mede aloitti uransa balettitanssijana. Hänen tanssijanuransa jäi kuitenkin lyhyeksi, kun hän loukkasi selkänsä ollessaan 20-vuotias.
Jouduttuaan lopettamaan tanssimisen Mede siirtyi työskentelemään Celine Dionin taustalaulajana, kunnes hän aloitti koomikkona ollessaan 30-vuotias.
Mede on äiti kahdelle tyttärelle. Hänen ja hänen ex-kumppaninsa Mattias Güntherintytär Adeline syntyi vuonna 2012. Mede ja Günther erosivat vuonna 2015. Vuonna 2022 Mede sai toisen tyttärensä, jonka hän on kertonut kasvattavansa yksin.
Lähteet: Eurovision Song Contest, The Sun, Wiwibloggs
Uusimmat
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: 19-vuotias surmattiin Myyrmäessä – käräjäoikeudessa luetaan murhasyytteet
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
Lataa lisää