Historian 67. Eurovision laulukilpailu järjestetään tänä vuonna Britannian Liverpoolissa. Suomi on Käärijän kappaleella Cha cha cha kilpailun voittajasuosikkeja.
Euroviisujen järjestäjämaaksi valikoitui viime vuoden viisujen kakkoseksi yltänyt Britannia, sillä viisut voittaneessa Ukrainassa käydään Venäjän hyökkäyssotaa. Venäjä ei saa osallistua sodan takia euroviisuihin.
Käärijä, oikealta nimeltään Jere Pöyhönen, esiintyi euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina 9. toukokuuta. Semifinaalissa oli mukana 15 maata, ja Käärijän vuoro on ryhmän viimeisenä.
Finaaliin pääsee 10 eniten pisteitä saanutta suoritusta kummastakin semifinaalista, joista jälkimmäisen vuoro on torstaina 11. toukokuuta. Suomen semifinaalissa on mukana myös Ruotsin Loreen. Vuonna 2012 Euroviisut voittanut Loreen on ennakkosuosikki voittamaan myös Liverpoolissa Tattoo-kappaleellaan.
Sekä Käärijä että Loreen pääsivät odotetusti lauantain loppukilpailuun. Käärijä esiintyy 26 kilpailijan joukossa puolivälissä 13:ntena. Loreenin vuoro on hieman aiemmin yhdeksäntenä.
Lue ja katso lisää:
Tässä on Euroviisufinaalin esiintymisjärjestys
Ruotsin Euroviisuedustaja Loreen MTV:n erikoishaastattelussa – avautuu Suomi-suhteestaan: "Aikoinaan olin rakastunut suomalaiseen mieheen"
11:08
Käärijä ja Loreen tapasivat vihdoin! Video kaksikon juttutuokiosta ihastuttaa: "Heistä tulee jonain päivänä bestiksiä"
Käärijä voitti Suomen viisukarsinnan, Ylen Uuden musiikin kilpailun helmikuussa ylivoimaisesti. Voittaja valittiin yleisöäänien ja kansainvälisen raadin antamien pisteiden perusteella. Käärijä oli sekä raadin että yleisön pisteissä ensimmäinen ja kääri 539 pistettä. Portion Boys tuli toiseksi 152 pisteellä "Samaa taivasta katsotaan" -kappaleellaan.
Käärijän riehakas Cha cha cha on kerännyt poikkeuksellisen paljon kansainvälistä huomiota, ja esitys nousi jo ennen UMK-finaalia viisukansan suosikiksi. Kilpailusta odotetaankin Suomi-Ruotsi-maaottelua. Viisuasiantuntija näki MTV:n haastattelussa samanlaisen asetelman kuin vuonna 2006, jolloin Lordi voitti viisut ennen Ruotsin ennakkosuosikki Carolaa.
Lue lisää: Loreenin ja Käärijän kohtaaminen Euroviisuissa muistuttaa erästä Suomelle menestyksekästä viisuvuotta: "Erehdyttävästi tulee Ateenan asetelma mieleen"
Myös vedonlyöntitoimistot ovat samoilla linjoilla. Ruotsi ja Suomi ovat huhtikuun lopulla esimerkiksi Betssonin listauksessa selvästi edellä listan seuraavia, Ukrainaa, Ranskaa, Norjaa sekä Espanjaa. Myös Israel sekä Itävalta ovat nostaneet suosiotaan finaalin lähestyessä.
Kaikkiin tämän vuoden viisujen esiintyjiin voit tutustua täältä.
Liverpoolin viisujen esiintymislava avattiin virallisesti keskiviikkona 26. huhtikuuta. Värikkään lavan esittelivät ensimmäisenä Britannian kuningas Charles ja kuningtarpuoliso Camilla.
Britanniassa toukokuu on yhtä juhlaa, sillä viikko ennen viisufinaalia olivat luvassa Charlesin kruunajaiset 6. toukokuuta.
MTV Uutiset on paikalla niin kruunajaisissa kuin Liverpoolin viisuissakin. Kruunajaisista raportoi Aino Haili ja euroviisuista Katja Lintunen.
Lue lisää: Käärijän neonvihreä bolero jäädytettiin Helsingin jäähallin kattoon – katso Jere Pöyhösen haastattelu!
Näin Ukraina tulee näkymään tulevissa Liverpoolin Euroviisuissa: "Iso rooli"
Muistatko nämä pastellikorsetit? CatCat-duo muistelee euroviisuasuja vuosien jälkeen: ”Niillä piti herättää huomiota”
Anneli Saaristo pitää 80-luvun Euroviisukokemustaan hurjana – tätä mieltä konkarilaulaja on Käärijän kappaleesta
Käärijä avautuu erostaan podcastissa – muutti yksiöön ja haki lohtua irtosuhteista
Käärijä-hype kantaa yhä Euroviisujen ollessa kuukauden päässä – tällaista menestystä Suomen edustajalle uumoillaan
Katri Helena sanoo suoran mielipiteensä Käärijän kappaleesta – kaipaa erityisesti yhtä asiaa Euroviisuissa: ”Ehkä minä oon vaan vanha käpy, kun en ymmärrä”
BBC:n toimittaja arvioi vuoden 2023 euroviisuedustajat – Käärijälle hämmentävä arvostelu: "Kuulostaa lusikalta tehosekoittimessa"
Käärijä esitteli somekansalle torin, jossa hänen mahdollista viisuvoittoaan tullaan juhlimaan: "Tuohon tulee kivat makkarakojut"
Juttua muokattu 28.4.2023 kello 14.52: Poistettu jutusta linkki vedonlyöntisivustolle sekä kyseisen yhtiön antamat voittokertoimet eri maille. Juttua päivitetty 12.5. klo 9.30 tiedolla loppukilpailuun päässeistä.