Viisuhuuma nousee ja mikäli Käärijä tuo euroviisuvoiton Suomeen, on kaupunkien varauduttava mahdollisiin viisujuhliin.
Tulevana lauantaina käytävä viisufinaali laittaa kaupungit varautumaan mahdollisiin voitonjuhliin, mikäli Käärijä korjaa potin ja tuo euroviisuvoiton Suomeen.
Helsingin kaupungin brändi ja tapahtumat -yksikköä vetävä Sanna Forsström on innoissaan Käärijän menestyksestä. Hän kertoo, että Helsingin kaupunki on valmis tekemään yhteistyötä niin Ylen kuin poliisinkin kanssa, mikäli Käärijä korjaa potin.
– Helsingin kaupunki antaa ikään kuin alustan voitonjuhlaan, kun taas Yle vastaa mahdollisista tapahtumista, Forsström kertoo.
Lue myös: Yle alkanut jo varautua mahdollisuuteen, että Euroviisut tulisivat Suomeen ensi keväänä
Mahdolliseen juhlintaan kaupungilla ei hänen mukaansa ole varauduttu sen isommin kuin esimerkiksi jääkiekkojuhlinnassa on ollut tapana.
– Varmaankin torilla tavataan, mutta Manta on viety turvaan kaunistettavaksi, Forsström naurahtaa ja viittaa Havis Amandan juuri alkaneeseen peruskorjaukseen.
Ja vaikka Suomi voittaisi viisut, niin yksi asia kaupunkia mietityttää.
– Kyllä se toki vähän harmittaisi, mikäli kilpailut järjestettäisiin Tampereella. Pääasia kuitenkin on se, että kilpailut saataisiin Suomeen, Forsström toteaa.
– Käärijän ja Suomen voittaessa Helsinki on täydessä valmiudessa lähteä edistämään vuoden 2024 kisojen toteuttamisen järjestelyitä yhdessä Ylen kanssa. Meillä on maailmanluokan osaamista ja ihana kaupunki, hän lisää.
Forsström kertoo, että suurissa tapahtumissa kaupungit usein tekevät yhteistyötä ja toivoo että myös mahdollisissa Euroviisuissa yhteistyö tulisi kyseeseen. Itse hän aikoo katsella lauantaista viisufinaalia kotikatsomossa ja kerto, että erityisesti lapset ovat Käärijä-faneja.
– Kyllä jossain vaiheessa Käärijä olisi nähtävä myös livenä, hän lopettaa.
Vantaa järjestää suuren finaalikatsomon
Vantaalla kasvanut Käärijä on villinnyt myös entisen kotikaupunkinsa. Vantaan kaupungin kulttuuripäällikkö Reeli Karimäki iloitsee, että finaali-iltaan on järjestetty viisukatsomo Vantaan kulttuuritalo Martinukseen.
– Meillä on suuri viisukatsomo, johon mahtuu 450 katsojaa. Vielä en uskalla ajatella paljonko ihmisiä olisi tulossa, mutta uskon, että paikat täyttyvät, Karimäki iloitsee.
Hän kertoo, että vantaalaiset ovat useissa yhteydenotoissa toivoneet, että kaupunki järjestäisi kisakatsomon.
– Monet kaupunkilaiset pyysivät, että voisimmeko järjestää kisakatsomon. Olen tyytyväinen, että saamme sellaisen nyt kaupunkilaisille tarjota.
Karimäki sanoo, että Yle on vastuussa mahdollisista muista tapahtumista ja toivoo, että Käärijää nähtäisiin Vantaalla mahdollisen viisuvoiton jälkeen.
– Tottakai yritämme saada Käärijää esiintymään kansalle esimerkiksi kesän tai alkusyksyn tapahtumiin.
Karimäki kertoo, että aikoo itsekin mennä paikalle viisukatsomoon kannustamaan Suomea euroviisuvoittoon.
Tavataanko torilla?
Helsingin poliisi varautuu hyvillä mielin mahdolliseen torijuhlaan.
Ylikomisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisista kertoo, että varautuminen mahdollisiin torijuhliin tapahtuu normaalin kaavan mukaan.
– Meillä on joukkoja valmiina ja jos näyttää siltä, että ihmiset lähtevät kaduille juhlimaan, niin meillä on valmius lisätä niitä, Heinonen kertoo
Hän sanoo, että mikäli euroviisuvoitto tulee, niin se ei poliisin näkökulmasta ole kovin haastava tilaisuus.
– Kyse on kuitenkin hyvänmielen juhlinnasta. Siinä on vissi ero ovatko ihmiset iloisella tuulella vai huonolla. Tässä tapauksessa ihmiset ovat varmasti iloisella, hän sanoo.
Heinonen lupaa, että poliisi on valppaana ja pystyy auttamaan ihmisiä mahdollisissa voitonjuhlissa ja kertoo, että yleisellä tasolla poliisi osaa ennakoida suuret tapahtumat hyvin.
Mahdolliseen Käärijän voitonjuhlintaan Heinonen suhtautuu luottavaisin mielin.
– Toivotaan että näin käy, että voitto tulee. Poliisi varmasti hoitaa oman osuutensa, hän lupaa.