Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi torstaina Jyväskylän entisen kaupunginvaltuutetun Teemu Torssosen vuoden ja viiden kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Torssonen tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä, ampuma-aserikoksesta, lievästä ampuma-aserikoksesta ja laittomasta uhkauksesta.
Torssonen kiisti pääosin syytteet.
Oikeuden mukaan pahoinpitely tehtiin erityisen raa'alla tavalla, sillä se sisälsi kivellä päähän lyömistä. Lyönneistä ainakin osa kohdistui oikeuden mukaan maassa makaavaan uhriin.
– Pahoinpitely on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska kivellä lyönnit ovat olleet voimakkaita ja niitä on ollut useita ja kyse on ollut potentiaalisesti hengenvaarallisesta väkivallasta, tuomiossa todetaan.
Tapahtumat saivat oikeuden mukaan alkunsa Jyväskylässä Kaunisharjun satamassa viime vuoden toukokuussa. Syytteen mukaan Torssosella ja toisella miehellä oli ollut erimielisyyksiä kalastusta koskevista tiedotteista.
Torssonen kertoi menneensä toisen miehen luo ja aloittaneensa keskustelun ystävällisesti, mutta mies oli tönäissyt häntä. Torssosen mukaan mies potkaisi häntä nivusiin sen jälkeen, kun hän oli tönäissyt miestä takaisin.
Torssosen mukaan hän ei kivusta ja osin shokista johtuen kyennyt pakenemaan paikalta. Torssonen kertoi, että samalla kun toinen mies löi häntä, otti hän taskustaan pienen kiven ja löi miestä kerran osuen tätä päähän.
Kiviä oli Torssosen mukaan tarkoitus laittaa tiedotteiden päälle
Oikeus kuitenkin katsoi muun muassa erään todistajan kertomuksen perusteella, että vastoin kertomustaan Torssosen oli se, joka aloitti tuuppimista vakavamman väkivallan. Myös kahden muun todistajan havainnot tukivat oikeuden mukaan johtopäätöstä.
Torssosen itsensä mukaan hän oli kerännyt kiviä, koska niitä oli tarkoitus laittaa tiedotteiden päälle painoksi. Oikeuden mukaan Torssosen väite vahingossa taskuun jääneestä kivestä ei ollut uskottava. Oikeuden mukaan on ilmeistä, että Torssosen taskussa oli kivi toisen miehen kohtaamisen vuoksi.
Tuomio laittomasta uhkauksesta koski tapahtumia aiemmin samana vuonna järven jäällä Jyväskylässä. Tuolloin Torssonen oli uhannut lyödä samaa miestä jääkairalla ja lähtenyt seuraamaan häntä paennutta miestä.
Torssonen erotettiin perussuomalaisista ja puolueen valtuustoryhmästä toissa vuoden keväällä. Sen jälkeen hän oli Jyväskyläläisten hyväksi -valtuustoryhmän ainoa edustaja kunnes putosi Jyväskylän kaupunginvaltuustosta kesän kuntavaaleissa.