Poliisipartio joutui odottamaan ennen kuin rikoksesta epäilty helsinkiläismies avasi asuntonsa oven.
Miehellä oli yllään vaaleat shortsit ja lyhythihainen paita. Miehen vaatteissa oli vesijälkiä ikään kuin ne olisi vedetty suoraan märän ihon päälle. Myös eteinen oli ohuen vesikerroksen peitossa, poliisit huomasivat.
Toinen poliiseista kiinnitti huomiota siihen, että miehen housujen sepalus oli auki ja sukuelin näkyvillä.
Asunnon kylpyhuoneen lattialta poliisit löysivät sikiöasennossa ilman housuja maanneen, lähes alastoman 15-vuotiaan. Poliisit eivät saaneet tähän mitään kontaktia, joten he hälyttivät paikalle ambulanssin.
Asunnon omistajan poliisit taas ottivat kiinni.
Toukokuun lopulla 2022 käynyt tapahtumainkulku käy ilmi Helsingin käräjäoikeuden 16. toukokuuta antamasta tuomiosta. Sen mukaan mies ja 15-vuotias olivat olleet ulkona, kun mies oli juonut ja tarjonnut nuorelle Alkosta hakemaansa rommia ja vodkaa.
Uhrin mukaan mies oli puhunut vihjailevasti ja kysellyt tämän seurustelusuhteista. Uhri taas yritti tehdä selväksi, ettei ollut kiinnostunut miehestä ja tehnyt ikänsä selväksi.
15-vuotias päihtyi voimakkaasti ja he siirtyivät taksilla miehen asunnolle. Syyttäjän mukaan miehen aikomuksena ja motiivina oli olla sukupuoliyhteydessä nuoren kanssa.
Asunnon tapahtumista uhri ei juurikaan muistanut muuta kuin katsoneensa kelloa 17.41 ja ajatelleensa, että pian hänen kaverinsa soittaisi ja hän pääsisi lähtemään.
Kaveri soittikin hätäkeskukseen, joka lähetti poliisit paikalle.
Syyttäjän mukaan mies oli ehtinyt riisua itsensä ja uhrin alastomaksi ennen poliisin tuloa. Lisäksi hän oli kuvannut alastonta uhria. Poliisien tulo paikalle esti enemmät teot, syyttäjä totesi.
Oikeus ei uskonut selityksiä
Mies itse kiisti syytteet oikeudessa. Hänen mukaansa oven avaamisessa poliisille kesti aikaa siksi, koska hän säikähti ja meni tekemään itselleen vielä drinkin. Oikeuden mukaan tällainen käytös olisi lähtökohtaisesti epätavallista.
Puhelimestaan löytyneet alastonkuvat mies kiisti ottaneensa. Hän sanoi, että voisivat olla hänen tyttöystävänsä lähettämiä tai hänen itsensä netistä tilaamia, eivätkä ne esittäneet uhria. Toisaalta mies kiisti nähneensä kuvia koskaan aikaisemmin.
Oikeus kuitenkin piti äärimmäisen epäuskottavana, että kuvat olisivat tulleet puhelimeen mitään muuta kautta, etenkin kun niistä näkyi selvästi miehen kylpyhuoneen ympäristö.
Mies ei myöskään kiistänyt sitä, että uhrin DNA:ta löytyi hänen sukuelimestään, mutta esitti, että se on päätynyt siihen esimerkiksi WC-käynnin yhteydessä tai hänen koskettuaan ensin pulloa, josta uhri oli juonut.
Oikeuden mielestä tämäkin oli äärimmäisen epätodennäköistä. Ylipäätään oikeus piti miehen selityksiä epäjohdonmukaisina, ristiriitaisina ja epäluotettavina. Ne myös muuttuivat esitutkinnan ja oikeudenkäynnin aikana.
Uhrin mies oli selityksensä mukaan vienyt asunnolle siksi, koska oli huolissaan tämän kunnossa. Paikalle käyneiden poliisien mukaan mitään huolta ei ollut nähtävissä, eikä mies myöskään ollut soittanut päihtyneelle uhrille apua.
– Ottaen huomioon erityisesti vastaajan sukuelimestä löytyneen asianomistajan DNA:n ja sen, että asianomistaja on löydetty märän suihkun lattialta lähes alasti ja että vastaaja on avannut poliiseille oven vasta jonkin ajan kuluttua ja ollut poliisien mukaan tällöin märkä juuri suihkusta tulleen näköisesti, eikä loppuun asti pukeutunut, käräjäoikeus katsoo asiassa toteen riittävällä varmuudella näytetyn myös, että vastaaja on myös vähintään yrittänyt olla sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa, oikeus tiivisti.
Aiemmista tuomioista lievennystä
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 40-vuotiaan Tommi Herman Pulliaisen törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeän raiskauksen yrityksestä ja alkoholirikoksesta.
Tuomio ei ole lainvoimainen. Pulliainen on ilmoittanut tyytymättömyyttä siihen, joten se jäänee hovioikeuden ratkaistavaksi.
Rangaistukseksi käräjäoikeus määräsi vuoden ja kahdeksan kuukautta ehdotonta vankeutta. Oikeus kuitenkin katsoi, että kaikista hänen teoistaan tulisi tuomita yhteensä 2 vuoden ja 10 kuukautta vankeutta, mutta Pulliaisen aiemmat tuomiot lyhensivät tätä tuomiota.
Mittava rikoshistoria
Tammikuussa 2024 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi hänet törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä vapaudenriistosta, varkaudesta ja pahoinpitelystä 9 kuukauden vankeuteen. Tässäkin tapauksessa miehen aiemmin saama tuomio lievensi rangaistusta.
Syyttäjän mukaan Pulliainen oli muun muassa tehnyt asunnossa väkivaltaa entuudestaan tuntemattomalle miehelle noin vuorokauden ajan. Hän oli kuristanut miestä kaksin käsin kurkusta, laittanut tämän päähän muovipussin ja lyönyt häntä harjanvarrella.
Muutamaa tuntia myöhemmin hän ja asuntoon tullut toinen mies löivät uhria harjanvarrella päähän niin, että se katkesi. Vielä myöhemmin hän tai toinen henkilö löi uhria puukolla takareiteen ja viilsi akillesjänteeseen.
Pulliainen kiisti tapon yrityksen, mutta myönsi pahoinpitelyn.
Tuomio ei ole lainvoimainen, sillä Pulliainen on valittanut siitä Helsingin hovioikeuteen, joka on myöntänyt asialle jatkokäsittelyluvan. Asiaa ei kuitenkaan ole vielä käsitelty.
Löi puukolla selkään
Marraskuussa 2023 Pulliainen sai vankeusrangaistuksen tapon yrityksestä ja pahoinpitelystä. Tapon yritys tapahtui lyömällä uhria selkään puukolla.
Pulliainen on valittanut tuomiosta Helsingin hovioikeuteen, jonka on määrä käsitellä asiaa maaliskuussa 2025. Tämäkään tuomio ei siis ole vielä lainvoimainen.
Tapon yritykseen liittyvää asiaa ensin käsitellyt Itä-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi, oikeudenmukainen seuraamus olisi 3 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistus.
Tämäkin tuomio lieveni Pulliaisen aiemman rikollisuuden vuoksi. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi hänet tapon yrityksestä ja pahoinpitelystä vain 1 vuoden ja 9 kuukauden vankeuteen.
Oikeuden mukaan nämä rikokset olisi voitu käsitellä samassa yhteydessä kuin hänen aiempi, Helsingin käräjäoikeudessa käsitelty raiskaukseen liittyvä rikosvyyhti.
Raiskaus ja vapaudenriisto
Helmikuussa 2022 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Pulliaisen 3 vuoden ja 5 kuukauden vankeuteen raiskauksesta, pahoinpitelystä, vapaudenriistosta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Pulliainen kiisti syytteet muuten kuin huumausaineen käyttörikoksen osalta.
Helsingin hovioikeus taas muutti tuomiota ainoastaan Pulliaisen korvausvelvollisuuden osalta. Asia on silti kesken, sillä hän on hakenut valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Pulliainen on ollut vastaajana muun muassa myös rattijuopumuksesta, pahoinpitelyistä ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.
Uusimmat
-
08:39
Valtteri Bottakselta kovaa puhetta
-
08:30
Gouda, kermajuusto, edam, emmental – mitä eroa on suosikkijuustoilla?
-
08:02
Karri Kivi suorana Risto Dufvaan liittyneestä show’sta: "Meni yli"
-
07:43
Milloin leggingsit korvasivat housut? Kymmenisen vuotta sitten tyylivalintaa vielä paheksuttiin
-
07:33
Henkeäsalpaava tuplatemppu Mestarien liigassa – Arsenal-tähti venyi sankarin lailla: "Jää pitkäksi aikaa hienoimmaksi"
-
07:30
Libanon: räjähtäneitä viestintälaitteita peukaloitiin ulkomailla – MTV seuraa
-
07:29
Lady Gaga kertoo, miksei oikaissut vuosia sitten huhuja, joiden mukaan hän on mies
-
07:25
USU: Suomessa todettu tänä vuonna vain yksi luonnonvaraisten lintujen lintuinfluenssatapaus
-
07:19
Alkoholin kotiinkuljetuslakiin keskeinen muutos: puistoon tai kotiin voisi tilata myös tilaviinejä ja käsityöläisoluita
-
07:02
Pienellä jipolla voisit kasvattaa lihaksia vaikka söisit vähemmän – Arnold Schwarzenegger huomasi yllätyksen: "Anabolinen vaikutus"
-
07:00
MTV:n tiedot: Suomi jäi Ville Tavion päätöksellä pois Ukraina-liittoumasta – syynä maininta seksuaalivähemmistöistä
-
06:52
Satojen tuhansien arvoinen huumelasti paljastui – ex-Arsenal-hyökkääjä otettu kiinni
-
06:31
Hurjia lukuja Kanadasta: Jussi Ahokkaalta väkevä kuitti vääräleuoille – "Sitä ihmiset eivät tajua"
-
06:29
Syövistä yksi aiheuttaa eniten kuolemia – keuhkolääkäri huolissaan meneillään olevasta "ihmiskokeesta"
-
06:20
Loppuunpalaneen omaishoitajan hätähuuto: Monen ihmisen työt ja ikuinen köyhyysloukku
-
05:55
"Järkyttävä muutos" – SM-liigamestari Tappara saa asiantuntijan hämilleen
-
05:53
Titan-sukellusvene murskautui matkalla Titanicin hylylle – tältä aluksen jäänteet näyttävät nyt
-
05:38
EU-komission puheenjohtaja tapaa Zelenskyin Kiovassa
-
05:33
WSJ: Yhdysvaltalaisviranomaiset eivät usko Gazan aselepoon Bidenin kaudella
-
05:32
Söpöjä eläimiä paloitellut 29-vuotias terrorismisyytetty: "Kissani tuo niitä pihaan"
-
Lataa lisää