Ex-mies tuomittiin maksamaan vaimolleen yli 200 000 euroa 25 vuoden aikana tehdyistä kotitöistä

kotityöt, tiskata, pariskunta
Kuvituskuvassa pariskunta tiskaa yhdessä.Shutterstock
Julkaistu 07.03.2023 21:29

MTV UUTISET – STT

Espanjalainen tuomioistuin on määrännyt eronneen avioparin miehen maksamaan yli 200 000 euroa vaimolleen 25 vuoden aikana tehdyistä kotitöistä.

Liki 205 000 euron korvaukset on laskettu vuosittaisten minimipalkkojen mukaan, ilmenee andalusialaisen tuomioistuimen asiakirjoista.

Pariskunnalla oli avioehto, jonka myötä nainen ei olisi erossa saanut mitään neljännesvuosisadan aikana kertyneestä omaisuudesta. Naisen mukaan mies ei ollut halunnut, että hän käy töissä lukuun ottamatta miehen omistamia kuntosaleja, joissa hän ajoittain työskenteli.

Nainen kommentoi oikeuden päätöstä Cadena Ser -radiokanavalle toteamalla, että piti sitä varsin oikeutettuna, koska oli todellakin ansainnut rahat.

Korvauksien lisäksi mies määrättiin maksamaan elatusapua parin kahdelle tyttärelle, joista toinen on alaikäinen.

Lue myös: Asuuko kotonasi mieslapsi? Asiantuntija listaa tunnistettavat merkit

Tuoreimmat aiheesta

Espanja