Ex-presidentti otti vastaan lahjuksia Perussa – nyt napsahti tuomio

Etelä-Amerikassa Perussa korkein oikeus on tuominnut maan entisen presidentin Alejandro Toledon 20 vuodeksi vankeuteen korruptiosta.

78-vuotias Toledo oli Perun presidenttinä vuosina 2001–2006.

Tuomion mukaan Toledo oli ottanut 35 miljoonaa dollaria (noin 32,4 miljoonaa euroa) lahjuksia brasilialaiselta rakennusyhtiö Odebrechtiltä.

Vastineeksi yhtiö voitti tarjouskilpailun Perun ja Brasilian välillä kulkevan moottoritien rakentamisesta.

Yhdysvalloissa vuosia asunut Toledo luovutettiin viime vuonna Peruun, sen jälkeen kun hän oli antautunut viranomaisille Kaliforniassa.

Odebrecht, joka on sittemmin vaihtanut nimekseen Novonor, on myöntänyt maksaneensa satojen miljoonien dollarien edestä lahjuksia ympäri Latinalaista Amerikkaa.

Sen tavoitteena on ollut hankkia valtavia julkisia rakennusurakoita.

Toledo ei ole ainoa Perun presidentti, jonka epäillään sekaantuneen lahjusskandaaliin.

Vuosina 1985–1990 ja 2006–11 Perun presidenttinä toiminut Alan Garcia teki itsemurhan vuonna 2019, kun poliisi saapui pidättämään häntä.

Vuonna 2018 Pedro Pablo Kuczynski erosi presidentin tehtävästä, kun hänen väitettiin sekaantuneen Odebrecht-skandaaliin.

Lue myös:

    Uusimmat