Ex-presidentti Trumpin konsernista on aloitettu rikostutkinta

1:33img
Katso myös: Presidentti Trump yrittää taivutella osavaltion vaalivirkailijaa muuttamaan äänestystulosta – kuuntele osa puhelusta
Julkaistu 19.05.2021 08:29

MTV UUTISET – REUTERS

New Yorkin osavaltion syyttäjä on aloittanut rikostutkinnan Yhdysvaltain ex-presidentin Donald Trumpin Trump Organization -konserniin liittyen. 

Tutkinta koskee sitä, onko Trumpin johtama konserni vääristellyt kiinteistöjen arvoja hakiessaan lainoja ja veroetuuksia. 

Syyttäjävirasto epäilee, että kiinteistöjen arvoja on ilmoitettu yläkanttiin lainoja haettaessa. Omistusten arvoja taas epäillään painetun alas verohuojennusten hakemisen aikaan. 

Manhattanin piirisyyttäjä puolestaan on jo parin vuoden ajan tutkinut konsernin toimia ajalta ennen Trumpin presidenttikautta. Tutkittavana ovat niin verot, vakuutukset kuin kirjanpitokin. Kaikkien osalta epäillään mahdollista vilppiä. 

Trump Organizationiin kuuluu noin 500 yritystä.

Lue myös: Trump ei päse takaisin Facebookiin

1:18img

Donald Trump julkaisi oman media-alustansa toukokuun alussa.

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat