F1-ennakko: Kaikki Monacon GP:stä

Yleiskuvaa Monacon satamasta.
Getty Images
Julkaistu 19.05.2015 15:16

MTV SPORT

Tulevana viikonloppuna MTV:n kanavilla ajetaan F1-sarjan legendaarinen Monacon GP.

Ensimmäistä kertaa Monte Carlon radalla ajettiin vuonna 1929. Puhdasverinen katurata on käytössä ainoastaan GP-viikonloppuna. Rata on vuosien aikana säilynyt jokseenkin alkuperäisessä muodossaan, vaikkakin pieniä parannuksia on tehty muutaman kerran.

Monacon GP erottelee kuskeissa jyvät akanoista, sillä vaativa katurata ei anna pieniäkään virheitä anteeksi. GP on myös katsojille ainutlaatuinen kokemus, sillä missään muualla autojen vauhti ei näy yhtä konkreettisella tavalla kuin kapeassa betonirännissä. Vaikutelmaa tehostavat talojen seinistä kaikuvat moottoriäänet. Ratakierrokselle antaa oman leimansa myös tunneliosuus.

Monacon ratakartta

Monacon ratakartta

Maamme-laulu on soinut Monacossa kilpailun jälkeen kolme kertaa. Keke Rosbergin riskinotto palkittiin vuonna 1983 suomalaiskuljettajan lähdettyä kostealle radalle kuivan kelin renkailla. Mika Häkkinen puolestaan kaasutteli paalulta voittoon mestaruusvuotenaan 1998. Häkkinen kuvaili voittoa uransa hienoimmaksi, ja Monacon GP onkin varmasti juuri se kilpailu, jonka voitosta suurin osa F1-kuljettajista unelmoi. Kimi Räikkönen oli puolestaan täysin ylivoimainen Monacon kaduilla 2005.

Monacossa käytetään viime kauden tapaan superpehmeää ja pehmeää rengasseosta. Vuosi sitten kisan voittanut Nico Rosberg ajoi kisan yhden pysähdyksen taktiikalla: 25. kierroksella hän vaihtoi superpehmeät pehmeisiin.

Monacon GP

GP:n alkamisaika: Sunnuntai 24.5. kello 15.00 Suomen aikaa (klo 14 paikallista aikaa). Tarkemmat lähetysajat
Suorana: MTV Max ja MTV Katsomo
Rata: Circuit de Monaco
Radan pituus: 3,340 km
Kilpailussa kierroksia: 78 (yht. 260,52 km)
Kierrosennätys: 1.14,439 Michael Schumacher, Ferrari 2004 
2014 paalupaikka: Nico Rosberg, Mercedes
2014 voittaja: Nico Rosberg, Mercedes

Monacon GP:n aikaisemmat voittajat

2014 Nico Rosberg, Mercedes
2013 Nico Rosberg, Mercedes
2012 Mark Webber, Red Bull
2011 Sebastian Vettel, Red Bull
2010 Mark Webber, Red Bull
2009 Jenson Button, Brawn
2008 Lewis Hamilton, McLaren
2007 Fernando Alonso, McLaren
2006 Fernando Alonso, Renault
2005 Kimi Räikkönen, McLaren
2004 Jarno Trulli, Renault
2003 Juan Pablo Montoya, Williams
2002 David Coulthard, McLaren
2001 Michael Schumacher, Ferrari
2000 David Coulthard, McLaren
Koko lista

Kuvagalleria: Monacon GP 2014

Kuvagalleria

Tallit ja kuskit esittelyssä

TV-lähetysajat

Tuoreimmat aiheesta

F1