F1-testikausi saa kuin uuden alun tänään Katalonian radalla Montmelossa.
Viime viikon testaus jäi enemmän kuin puolitiehen kylmän sään sekä vesi- ja lumisateen vuoksi.
Toiselle testiviikolle, joka alkaa kello 10.00 Suomen aikaa, on luvassa selvästi parempaa säätä. Puoli tuntia ennen ajamisen alkamista ilman lämpötila on noin kymmenessä asteessa ja radan lämpötila 19 astetta, joka on viime viikkoon verrattuna todella korkea lukema heti aamusta.
Hellelukemiin toisen nelipäiväisen testirupeaman aikana ei päästä, mutta sääennusteiden mukaan koko viikon pitäisi pysyä aurinkoisena ja ennen kaikkea kuivana.
Näin ollen tallit pääsevät nyt todenteolla testaamaan vuoden 2018 menopelejään, ja urakointitarvetta on, kun ajoaika jäi todella pieneksi viime viikolla. Valtteri Bottas ajaa Mercedestä tiistaina aamupäivän ja ojentaa sitten ohjaamon Lewis Hamiltonille.
Kimi Räikkönen on ajovuorossa keskiviikkona ja perjantaina. Perjantaille on odotettavissa kaikkein paras sää, lähes 20 astetta, joten parasta mahdollista vauhtia voi odottaa loppuun saakka.
Red Bull ilmoitti juuri ennen tiistain ajopäivän alkua, että Daniel Ricciardo on sairastunut, joten Max Verstappen hyppää autoon tänään.
Tallien ajojärjestykset F1-testeihin:
tiistai | keskiviikko | torstai | perjantai | |
Mercedes | Bottas (ap), Hamilton (ip) | ei julkistettu | ei julkistettu | ei julkistettu |
Ferrari | Vettel | Räikkönen | Vettel | Räikkönen |
Red Bull | Verstappen | Ricciardo | Verstappen | Ricciardo |
Force India | Perez | Ocon | Perez | Ocon |
Williams | Sirotkin (ap), Stroll (ip) | Stroll (ap), Sirotkin (ip) | Kubica (ap), Stroll (ip) | Kubica (ap), Sirotkin (ip) |
Renault | Hülkenberg (ap), Sainz (ip) | Sainz (ap), Hülkenberg (ip) | Hülkenberg (ap), Sainz (ip) | Sainz (ap), Hülkenberg (ip) |
Toro Rosso | Gasly | Hartley | Gasly | Hartley |
Haas | Magnussen | Grosjean | Magnussen | Grosjean |
McLaren | Vandoorne | Alonso | Vandoorne | Alonso |
Sauber | Ericsson | Leclerc | Ericsson | Leclerc |