F1-kisat ajetaan tyhjille katsomoille – yli 800 ihmistä saa silti saapumisluvan

17.55949666
AAP IMAGE
Julkaistu 25.05.2020 23:08
Toimittajan kuva

Ilari Savonen

ilari.savonen@mtv.fi

@ilarisavonen

Uuden F1-kauden on tarkoitus alkaa heinäkuun alussa Itävallassa. Ensimmäiset kisat ajetaan tyhjille katsomoille. Paikan päälle ei päästetä kuin rajattu määrä ihmisiä. Mutta jo esimerkiksi tallihenkilöstön määrä on hyvin suuri.

RaceFans-sivuston mukaan kansainvälinen autoliitto FIA on linjannut, että yksi talli voi tuoda kisa-alueelle maksimissaan 80 henkilöä.

Näistä 60 saa työskennellä tallin kahden auton parissa.

F1:ssä on mukana yhteensä kymmenen tallia. Täten paikan päällä saa olla yhteensä 800 tallityöntekijää.

Tähän päälle tulevat vielä ratavirkailijat, kansainvälisen autoliiton FIA:n kisahenkilöstö ja eri puolella rataa sijaitsevat kameramiehet.

80 tallihenkilön rajoitus koskee ”suljettuja kisoja”. F1 yrittää järjestää loppukaudesta kisoja, joissa yleisö saa olla paikan päällä.

Tuoreimmat aiheesta

F1