F1-kuski iloitsee: Unelma kotikisasta muuttuu todeksi

Esteban Ocon
Esteban Ocon xpbimages.com
Julkaistu 28.06.2017 11:58(Päivitetty 28.06.2017 12:04)

MTV SPORT

Force India –kuljettaja Esteban Ocon kertoo Ranskan F1-osakilpailun paluun kuninkuusluokan kisakalenteriin olevan hänelle kauan odotetun unelman toteutuminen.

Formulat kilpailevat ensi kaudella kymmenen vuoden tauon jälkeen taas Ranskassa, jolloin kisa-areenana toimii Paul Ricardin rata. Ocon oli kymmenvuotias, kun kuninkuusluokan autot kisasivat edellisen kerran hänen kotimaassaan kaudella 2008.

– Minulle tämä on todellakin vuoden parhaita uutisia. Unelmoin aina kilpailemisesta kotona, mikä unelma muuttuu todeksi ensi vuonna, Ocon kertoi tiistaina uutistoimisto AFP:lle.

Toista kauttaan formulasarjassa kisaava Ocon kertoo tuntevansa entuudestaan Paul Ricardin hyvin.

– Pidän siitä radasta, olen voittanut siellä aiemmin. Siellä tiedämme olevamme kotona, tunnemme alueen hyvin ja kaikki tukevat meitä, mistä saamme ylimääräistä potkua ja motivaatiota. Olen kuullut väitettävän, että kotikisassa saa etua kolmekin sekunnin kymmenystä kierroksella, Ocon myhäili.

Tuoreimmat aiheesta

F1