Kimi Räikkönen sai kansainväliseltä medialta kylmää kyytiä Venäjän GP:n viimeisen kierroksen kolaroinnista Valtteri Bottaksen kanssa.
Italialaisen Corriere della Sera -lehden toimittaja Giorgio Terruzzi vertasi Räikkösen suoritusta kolariherkkänä tunnettuun venezuelalaiskuski Pastor Maldonadoon.
- Räikkönen varasti Maldonadon roolin, Terruzzi kirjoittaa Red Bullin italialaissivustolla.
Terruzzi muistuttaa, että ennen kolaria Räikkösen kisassa tapahtui paljon hyvääkin.
- Räikkösen suoritus oli vaihteleva. Hän on todellinen showmies. Startti onnistui upeasti, sitten tuli pudotus, sekasorto ja moka. Lopussa oli hieno ohitus Perezistä ja heti perään epäonnistunut yritys Bottaksesta, Terruzzi toteaa.
Kimi-kaze
"Kimi-kaze sai rangaistuksen, uusi aika Vettelin kanssa", otsikoi jo pitkään Räikkösen faniksi tunnustautunut arvostettu italialainen F1-blogisti Leo Turrini kirjoituksensa. Hän näki Ferrari-tallissa alkaneen uuden ajan.
- Venäjän GP jää muistoihin ensimmäisenä todellisena taisteluna Vettelin ja Räikkösen välillä. Biondinon ("pieni vaalea kaveri", Räikkönen) viimeinen kierros oli raivokas. Kamikaze!, Turrini kirjoittaa.
Räikkösen ohitusyritys sai myös puolustajia saapasmaassa. Autosprint-lehden toimittaja Alberto Sabbatinin mukaan Kimiä ei ainakaan voida syyttää vaisusta ajosta.
- Venäjän GP:ssä Räikkönen yllättäen muutti tyyliään: hän ajoi sisulla ja raivolla. Hullun epätoivoinen ohitusyritys Bottaksesta saa meidät ainakin unohtamaan viimeaikojen kritiikin Kimin vaisusta ajosta, Sabbatini kirjoittaa.
Rosbergin ilme kertoi kaiken
Brittimediassa iloittiin luonnollisesti Lewis Hamiltonin kauden yhdeksännestä osakilpailuvoitosta. Brittikuski on ajamassa kohti uransa kolmatta kuljettajien mestaruutta.
- Hamiltonin iltapäivä ei olisi voinut olla helpompi. Nico Rosbergin hapan ilme aikaisen keskeytyksen jälkeen kertoi kaiken: Jos taistelu kuskimestaruudesta tarvitsi aikaisemmin epäonnea, nyt Hamiltonilta vaaditaan jo totaalista luovuttamista. Jaossa on maksimissaan 100 pistettä ja Hamiltonin etumatka Rosbergiin on nyt 73 pistettä, Daily Mail -lehti laskeskeli.
Daily Mail antoi tunnustuksen myös Valtteri Bottaksen taistelulle.
- Bottas piti pitkään Ferrareita pihdeissään, mutta hänen taistelunsa italialaistallin kanssa muuttui ilkeäksi kun Räikkönen törmäsi häneen takaapäin.
Saksalaismediassa Mercedeksen toinen tallimestaruus otettiin riemuiten vastaan, kun kuskimestaruus näyttää karkaavan Nico Rosbergilta.
- Toivottavasti Nico saa hieman iloa Mercedeksen tallimestaruudesta, vaikka hänen oma taistonsa kuljettajien mestaruudesta kokikin kolauksen, saksalaislehti Bild kirjoitti.
f1-pääsivu