F1-mestari Hamilton paljasti suunnitelmansa loppu-uralle

GettyImages-494825218
Lewis Hamilton voi ajaa paineitta kauden kolme viimeistä kisaa. 2015 Getty Images
Julkaistu 31.10.2015 09:27

MTV SPORT - Reuters

Kolmannen maailmanmestaruutensa viime viikolla varmistanut Lewis Hamilton kaavailee lopettavansa F1-uransa viimeistään vuonna 2022. 

Mercedes-kuski Hamilton, 30, totesi viikonloppuna ajettavan Meksikon GP:n alla, että hän suunnittelee tekevänsä vielä yhden pitkän sopimuksen nykyisen diilinsä jatkoksi. 

– Minulla on sopimusta jäljellä (Mersun kanssa) kolme vuotta. Kuvittelisin, että teen vielä tämän jälkeen yhden 3-4 vuoden sopimuksen, mikä riittää sitten minulle, Hamilton totesi brittitoimittajille.

Hamilton on juhlinut MM-titteliä kerran McLarenilla (2008) ja kahdesti Mercedeksellä (2014-2015). Monen F1-kuskin unelmapestiä legendaariseen Ferrari-talliin hän ei pidä todennäköisenä.  

– Toisessa tallissa ajamisesta on aina puhetta, mutta olen tehnyt sen jo. Olen ajanut Mercedeksellä 13-vuotiaasta saakka, joten en voi ajatella ajavani missään muualla.

– En halua sanoa "ei koskaan", mutta luulen, että uran lopettaminen tässä tiimissä olisi aika hienoa, brittikuski alleviivaa. 

Hamilton korostaa, ettei hän halua kisata F1:ssä vain sen takia, että voi tehdä niin. Hän haluaakin antaa mahdollisuuden jollekin nousevalle kuskille, kun hän on saanut lajilta kaiken tarvitsemansa.   

– Minulla on ystävä, jolla oli mahdollisuus päästä formula ykkösiin, mutta hän ei saanut paikkaa. Tiedostan tämän enkä halua rohmuta paikkaa muilta. 

– Uskon, että se aika tulee, kun ajattelen, että olen tehnyt tarpeeksi tämän lajin parissa ja on aika päästä joku muu ajamaan, Hamilton päättää. 

F1 live 10 kpl

Tuoreimmat aiheesta

F1