F1-talli vahvisti kuljettajakaksikkonsa ensi kaudeksi

Sergio Perez
Sergio Perez 2015 Getty Images
Julkaistu 24.09.2015 07:17

MTV SPORT

F1-talli Force India jatkaa ensi kaudella samoilla kuljettajilla. Vahvistus oli odotettu.

Force India kertoi Sergio Perezin jatkosopimuksesta myöhään keskiviikkoiltana. Talli tiedotti jo aiemmin, että Nico Hülkenberg jatkaa tallissa.

Meksikolainen Perez ajaa Force Indialla tällä hetkellä toista kauttaan. Hän on jatkosta iloissaan.

– Nyt voin keskittyä täysin tärkeimpään asiaan – auton ajamiseen ja MM-pisteiden hankkimiseen. Siitä lähtien, kun tulin tänne, olen kasvanut kuljettajana ja minusta tuntuu, että suoritan parhaalla tasollani, Perez sanoi Force Indian nettisivuilla.

25-vuotias Perez on noussut F1-urallaan kahdesti toiselle ja kahdesti kolmannelle palkintokorokkeelle, toinen kolmossijoista tuli viime kaudella Force Indialla. Hän on ajanut myös Sauberilla ja McLarenilla.

Tällä hetkellä Perez on MM-sarjassa yhdeksäntenä. Tallikaveri Hülkenberg on sijalla 11.

Tuoreimmat aiheesta

F1