Suurin osa F1-sarjan ensi kauden kuskipaikoista on jo julkistettu. Ainoastaan Toro Rosso, Force India ja Williams eivät ole vielä vahvistaneet toista kisakuskiaan sesongille 2019.
Ylälaidan videolla Brasilian GP:n läpikäynti.
Tällä kaudella Williamsia kyydittävän Lance Strollin paikkaa Force Indialla on kuitenkin pidetty jo pitkään varmana, sillä hänen isänsä Lawrence Strollin johtama sijoittajaryhmä osti kesällä konkurssin partaalla olleen tallin.
20-vuotiaan Strollin tallipaikkaa ei ole vieläkään vahvistettu virallisesti, mikä on herättänyt ihmetystä varikolla ja sosiaalisessa mediassa. BBC:n F1-toimittaja Andrew Benson kertoi tiistaina näkemyksensä asiasta.
– Säilyy edelleen mysteerinä, miksi Force India ei julkaise Strollin sopimusta. Kaikki tietävät, että ajopaikka on hänen. Huhuillaan, että Stroll ei halua pahastuttaa (Esteban) Oconia, joka on hänen kaverinsa, mutta Ocon kyllä tietää, että hän on ulkona (tallista), kirjoitti Benson Twitterissä.
Ocon on ajanut viimeiset kaksi kautta Force Indialla, ja hän on siis jäämässä ilman F1-tallipaikkaa tulevaksi sesongiksi.