F1-sarjassa kilpailutoiminnan tulevalla kaudella aloittavan Haas-tallin nokkamies Gene Haas myöntää yllättyneensä saadessaan Romain Grosjeanin kuljettajakseen.
Lotus-tallissa neljä kautta kilpaillut Grosjean hyppää ensi kaudella tulokastallin autoon.
– Olen hieman yllättynyt siitä, että saimme talliin tällaisen kokemuksen omaavan kuljettajan. Hän on todellisen haasteen edessä ja joutuu tekemään töitä paljon kovemmin kuin uskookaan, Haas kertoi.
Haas painottaa ranskalaiskuskin olevan nyt avainasemassa tallin ensi kauden suunnitelmien toteutumisessa.
– Hän on osa tätä palapeliä. Hän on johtava kuljettajamme ja luotamme hänen apuunsa kisastrategioiden luomisessa, automme kehityksessä ja radoissa - ja koko tämän operaation opettelussa, Haas luetteli.
Tallipäällikkö Günther Steiner kertoo Grosjeanin kosiskeluun käytetyn kosolti aikaa.
– Aloitimme keskustelut Romainin managerin kanssa Barcelonassa, jotta saisimme selville hänen mahdollisen kiinnostuksensa. Keskustelimme monen eri kuljettajan kanssa, mutta juttelimme myös tekniikan ihmisten kanssa - mitä he ajattelevat Romainista ja miten hän kehittää autoa, koska meillä on todellinen vuori kiivettävänämme.
– Tarvitsemme jonkun, joka tietää, mitä hän on tekemässä. Uskon meidän lopulta löytäneen tehtävään oikean kaverin. Hän on yhä riittävän aggressiivinen ja haluaa voittaa, Steiner linjasi.
f1-pääsivu