F-35-hävittäjä oli selvä valinta ja vahva signaali Suomen iskukyvystä, kehuu Antti Kaikkonen – näin perustelee valtavaa hintalappua
Puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan Suomen hävittäjävalinta oli selvä. Investointi on hänen mukaansa myös selvä signaali Suomen puolustuskyvystä.
HX-hankkeen kokonaisrahoitus on 10 miljardia euroa.
Eivätkä kustannukset siihen jää, sillä puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan elinkaarikustannuksia tulee vielä ”toinen mokoma”.
– Lisäksi tulee indeksikustannuksia, voi tulla valuuttakurssikustannuksia, eli kyllähän tämä on arvokas kokonaispaketti, Kaikkonen muotoilee MTV Uutisten haastattelussa.
Miten ihmeessä Suomella on varaa näin arvokkaaseen hankintaan?
Kysyttäessä, miten Suomella on varaa näin valtavan hintavaan hankkeeseen, Kaikkonen toteaa tilanteen muuttuneen tarjouskilpailun aikana.
– Saimme sellaisen tarjouksen, joka täytti ne kriteerit, jotka olimme asettaneet niin kustannusten, teollisen yhteistyön kuin huoltovarmuuden osalta.
– Ja kun tämä kone osoittautui lopulta – voi sanoa selvästi – suorituskyvyltään parhaaksi, niin se oli selkeä valinta meille, Kaikkonen perustelee Suomen tekemää päätöstä.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
Vaikka kokonaiskustannukset kuulostavat erittäin hurjilta, Kaikkosella on kuitenkin lohdutuksen sana summaa kammoksuville.
– Joka vuosi tai joka vaalikausi tai edes joka vuosikymmen näin isoja investointeja ei tarvitse tehdä, vaan tällä pärjätään pitkälle tulevaisuuteen, ministeri lohduttaa.
Lue myös: Puolueet hyrisevät tyytyväisyyttä hävittäjähankintaan: "Jatkaa jo 90-luvulla valittua linjaa"
Kaikkosen mukaan kaikki ehdolla olleet viisi hävittäjää olivat mahdollisia vaihtoehtoja Suomelle.
Aivan viime metreille tarjouskilvassa pääsivät F-35-koneen lisäksi kriteerit täyttäneet yhdysvaltalainen Super Hornet ja ruotsalainen Saab Gripen.
– Nämä kolme konetta, nekin olivat osaltaan selvässä järjestyksessä ja päätimme valita parhaan, Kaikkonen paljastaa.
Hävittäjävalinnan on väläytelty olevan jonkinlainen askel kohti Nato-jäsenyyttä, sillä monella Naton jäsenmaalla on käytössään samanlaista kalustoa.
Venäjä on ollut viime aikoina kiihtyvän kriittinen Naton laajentumisen ja sotilaallisen toiminnan suhteen.
Kiristääkö kauppa Suomen puolustusministerin mielestä Suomen ja Venäjän välejä?
Kaikkonen ei sanojensa mukaan välttämättä tekisi "niin suoraa tulkintaa".
– Meillä on vanheneva hornet-kalusto, joka on pikkuhiljaa tulossa elinkaarensa päähän ja korvaamme ne nykyaikaisilla koneilla.
– En näe tässä suhteessa suurta muutosta nykytilaan.
Suomelta vahva signaali sen iskukyvystä
MTV Uutisten kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilän mukaan Suomi on uusien hävittäjien myötä mukana asejärjestelmässä, jonka avulla voidaan muodostaa rintama Venäjää vastaan.
Kaikkonen ei halua tässä yhteydessä puhua rintamasta. Hän muotoilee, että hävittäjähankkeella Suomi on antanut vahvan signaalin siitä, että olemme puolustus- ja iskukykyisiä.
– Puhun siitä, että hoidamme oman tonttimme ja Suomi pitää huolen omasta puolustuksesta ja siitäkin tässä hankinnassa on kyse.
– Pidämme huolta nyt ja tulevaisuudessa omasta puolustuksestamme ja siten kaikkien suomalaisten turvallisuudesta, Kaikkonen vakuuttaa.
Uusimmat
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
Lataa lisää