Facebook ja Google voivat joutua Britanniassa isompaan vastuuseen haitallisesta somesisällöstä

2:46imgS-Pankin sosiaalisen median päällikkö Martti Lindholm arvioi MTV Uutisille, että ihmiset ovat niin tiiviillä tavalla sulauttaneet Facebookin käytön osaksi arkeaan, että siitä irrottautuminen on ison kynnyksen takana
Julkaistu 08.04.2019 06:11

MTV UUTISET – STT

Britanniassa lainsäätäjät ovat esitelleet uuden lakiehdotuksen, jonka myötä teknologiajätit voivat joutua vastuuseen, jos ne eivät pysty estämään haitallisen sisällön leviämistä verkossa.

Asiasta uutisoi muun muassa Guardian ja Washington Post.

Lainsäädäntö koskisi muun muassa Facebookia ja Googlea.

Yhtiöitä voitaisiin rangaista, jos ne eivät onnistu poistamaan muun muassa lapsen hyväksikäyttöön, terrorismiin, valeuutisiin ja nettikiusaamiseen liittyvää materiaalia.

Myös yhtiöiden johtajat voisivat joutua henkilökohtaiseen vastuuseen, jos haitallista sisältöä ei onnistuta poistamaan internetalustoilta.

Viime vuonna maailmanlaajuisesti raportoitiin yhteensä 18,4 miljoonasta netissä tapahtuneesta lasten hyväksikäyttötapauksesta. Vielä vuonna 2004 raportoitiin 110 000 tapauksesta.

Tuoreimmat aiheesta

Sosiaalinen media