Faktat eivät olleet kunnossa Trumpilla eivätkä Clintonilla – näissä asioissa mutkia vedettiin suoriksi

clinton trump
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 10.10.2016 23:34

MTV UUTISET – stt

Yhdysvalloissa faktantarkistajat löysivät presidenttiehdokkaiden Hillary Clintonin ja Donald Trumpin vaaliväittelypuheenvuoroista useita vääriä väittämiä.

Perättömiä tai epätarkkoja puheita olivat muun muassa:

  • Donald Trump väitti Yhdysvaltojen talouskasvun olevan alimmillaan sitten vuoden 1929. Todellisuudessa Yhdysvaltain talous on ollut kasvussa.
  • Hillary Clinton viittasi Venäjän hallinnon yrittävän vaikuttaa vaalien lopputulemaan. Clintonin mukaan Venäjä tahtoo Trumpista presidentin. Mutta kun Yhdysvaltain viranomaiset kuluneella viikolla syyttivät venäläishakkereita yrityksistä vaikuttaa vaaleihin, he eivät täysin suoraan syyttäneet asiasta Venäjän hallitusta.  
  • Trump sanoi, ettei Clintonilla tai viranomaisilla ole varmuutta siitä, että Yhdysvaltain poliittisiin elimiin kohdistuneet hakkeroinnit ja poliitikkojen sähköpostien tietomurrot ovat tulleet Venäjältä. Trumpin mukaan Venäjän osallisuudesta puhutaan, koska Trumpin vastustajat haluavat mustamaalata häntä väitetyillä Venäjä-yhteyksillä. Yhdysvaltain viranomaiset ja asiaa tutkineet tietoturvayritykset ovat kuitenkin vahvistaneet, että hakkerointi on tapahtunut Venäjältä käsin.
  • Trump kiisti vaaliväittelyn juontajalle Anderson Cooperille kehottaneensa kannattajiaan perehtymään häntä arvostelleen ja Clintonia tukevan entisen missin Alicia Machadon "seksivideoon". Trump sanoi kehottaneensa kannattajiaan perehtymään Machadon kiistanalaiseen menneisyyteen. Todellisuudessa Trump kehotti tviitissään kannattajiaan perehtymään molempiin.
  • Trump sanoi Clintonin olleen ulkoministerinä, kun todisteet Syyrian hallituksen käyttämistä kemiallisista aseista maan sisällissodassa tulivat julki 2013. Todellisuudessa Clinton oli jättänyt pestin edellisvuonna.  
  • Trump väitti Yhdysvaltain verojen olevan "suurin piirtein maailman korkeimmat". Bruttokansantuotteeseen suhteutettuna amerikkalaiset eivät kuitenkaan maksa teollisuusmaiden korkeimpia veroja vaan pikemminkin päinvastoin.
  • Clinton sanoi olleensa voitonjako-osuuspalkkioiden verotuksen kiristämisen puolella useita vuosia, jo ollessaan senaattorina New Yorkissa. Trump on sanonut Clintonin suojanneen rikkaita verokiristyksiltä Wall Street -yhteyksiensä takia. Todellisuudessa Clinton alkoi ajaa kiristystä vasta vuonna 2007 presidenttikampanjansa aikaan.  

1:20img

2:28img

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat