Artisti Viivi saa suosiostaan huolimatta liikkua julkisilla paikoilla melko vapaasti. Joskus tosin fanit pääsevät yllättämään.
Artisti Viivi, 25, eli Viivi Korhonen, astui lavalle kolmatta kertaa Elämä Lapselle -konsertissa 4. syyskuuta. Hän on siinä mielessä onnekas, ettei ole itse lapsena juuri sairastellut, eikä lähipiiriin ole sattunut lapsipotilaita.
– Tuli aika iso herkistyminen treeneissä, kun kuulin sen potilastarinan, mikä tulee ennen vetoani. Se oli aika raffi. Pahinta on varmasti, jos joskus omalla lapsella on jotakin. Minulla ei siis ole lapsia, mutta jos ja kun joku päivä toivottavasti on, niin en keksi mitään pahempaa kuin se, että omalle lapselle tapahtuisi joskus jotakin, Viivi kertoi herkistyneenä MTV Uutisille ennen esitystään.
Viivin kesä kului keikkaillen, ja erityisesti mieleen jäivät pienet paikkakunnat.
– Esimerkiksi Forssassa oli ehkä yksi kesän paras keikka. Siellä oli niin hyvä meininki niin kuin usein pikkukaupungeissa, kun siellä ei oikein tapahdu hirveästi mitään muuta, ja kun koko kylä tulee katsomaan, niin siinä on jotakin siistiä.
Viivi saa liikkua julkisilla paikoilla rauhassa – tosin joskus fanit pääsevät kuitenkin yllättämään.
– Olin Tokmannilla ostamassa jatkojohtoa ja katselin vaihtoehtoja, kun joku nainen kopautti olkapäähäni ja sanoi, että minulla on todella hyviä biisejä. Säikähdin aivan hirveästi, mutta se oli todella ihanaa. On hienoa, että ihmiset tulevat moikkaamaan, vaikka minusta tuntuu, että moni suomalainen on aika ujo. Enemmän se on sellaista, että joku katsoo vain kauan, eikä uskalla tulla puhumaan.
Artisti odottaa syksyn kiertueen lisäksi erityisesti uuden albumin tekemistä. Se tosin tarkoittaa, ettei kotona ehdi juuri viettää aikaa.
– Täytyy varmaan studiolle muuttaa ja nukkua siellä sohvalla. Lomaa en nyt pidä, mutta se ei haittaa, koska on yksittäisiä päiviä, kun laitan Netflixin päälle, tilaan ruokaa, enkä tee mitään muuta. Se riittää tässä vaiheessa, Viivi kertoi.
Viivi on tunnettu muun muassa kappaleistaan USA ja Viel yhen kerran.