Fanit marssivat raivoissaan pois MM-ottelusta – "Häpeällistä, rahat takaisin!"

1:03img
Julkaistu 27.06.2018 09:04
Toimittajan kuva

Matti Nyrhinen

matti.nyrhinen@mtv.fi

@MattiNyrhinen

Ranska ja Tanska pelasivat tämän kesän jalkapallon MM-kisojen ensimmäisen maalittoman tasapelin tiistaina. Fanit olivat ottelun jälkeen todella käärmeissään.

LUE MYÖS: ”Mestariteos” – Tanskan riemussa muistettiin entistä Huuhkajien valmentajaakin

0-0-tulos tiesi molemmille paikkaa jatkossa. Tanskalla olisi ollut mahdollisuus haastaa Ranskaa lohkovoitosta, mutta ottelu oli läpeensä pelailua, eikä laukauksia pahemmin nähty.

Luzhniki-stadionilta pelin jälkeen poistuneet fanit tekivät mielipiteensä hyvin selviksi, ilmoilla oli puhdasta kiukkua ottelua kohtaan.

– Todella tylsä peli, tylsin, mitä olen eläessäni nähnyt, sanoi eräs.

– Saako rahat takaisin? Tuo oli täysin häpeällistä, kuului toinen näkemys.

– Kamala peli!

LUE MYÖS: Todella sekavasti esiintynyt Maradona kiisti jyrkästi sairaalaväitteen – "Miten olisin voinut lähteä?"

Ranska kohtaa pudotuspelien ensimmäisessä ottelussa oman lohkonsa kakkoseksi sijoittuneen Argentiinan. Tanskalla on myös kova haaste, kaikki ottelunsa voittanut Kroatia tulee vastaan seuraavaksi.

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo