Fennovoima siirtyi lähes kokonaan kotimaiseen omistukseen – Voimaosakeyhtiön SF:lle 97 prosentin osuus

AOP Fennovoima
Fennovoiman Hanhikiven työmaa marraskuussa 2021.
Julkaistu 01.12.2022 10:57
Toimittajan kuva

Outi Airola

Toimitusjohtaja Matti Suurnäkin mukaan Fennovoima tarvitsi lisää rahoitusta.

Raahenseutu-lehti kertoi aamulla, että ”Fennovoima on nyt suomalaisten hallussa”. Uutisen mukaan suomalaisomistajien Voimaosakeyhtiö SF on kasvattanut osakeannilla omistuksensa Fennovoimassa 97 prosenttiin. Venäläinen RAOS Voima Oy omistaa Fennovoimasta enää 3 prosenttia. Aiemmin luvut olivat 66% (Voimaosakeyhtiö  SF) ja 34%  (RAOS Voima Oy).

Voimaosakeyhtiö SF toimitusjohtaja Matti Suurnäkki vahvistaa uutisen ja kertoo sen taustat.

– Fennovoima tarvitsi rahoitusta ja järjesti osakeannin, jossa Voimaosaokeyhtiö merkitsi osakkeita ja vähemmistöomistaja ei merkinnyt osakkeita. Tämän seurauksena tapahtui vähemmistöosakkaiden omistuksen pieneneminen, selventää Suurnäkki.

Fennovoima on saanut kerättyä kotimaisilta omistajilta nyt yhteensä 20 miljoonaa euroa. Suurnäkki kiistää, että tarkoituksena olisi ollut venäläisomistuksen kutistaminen.

– Tarkoitus ei ollut ensisijaisesti missään tapauksessa vähemmistöosakkaan osuuden pienentäminen, vaan Fennovoiman rahoituksen varmistaminen. Toivottavaa olisi ollut, että he olisivat osallistuneet myös, mutta he päättivät että eivät osallistu. Sitä kautta tapahtui tämä laajentuminen, sanoo Suurnäkki.

Hanhikiven tulevaisuus?

Suurnäkin mukaan kotimaisen omistuksen kasvaminen Fennovoimassa ei välttämättä merkitse heti mitään itse hankkeen kannalta.

– Tulevaisuus näyttää, miten tässä mennään eteenpäin. Laitospaikka sinänsä on hyvä ja Suomi tarvitsee puhdasta hiilivapaata energiaa ja työtä Hanhikivellä on jo tehty.

Fennovoima on riitauttanut prosessin venäläisen osapuolen kanssa, joten nopeita ratkaisuja ei ehkä löydy.

–Tämä ei ole välttämättä nopea ratkaisu tämän laitosopaikan jälleenkäyttöön tai johonkin uuteen hankkeeseen, mutta siinä on paljon etuja, kun tiedetään, mitä työtä siellä on jo tehty, sanoo Suurnäkki.

Tuoreimmat aiheesta

Fennovoima