Fennovoiman ydinvoimalatyömaata vartioineen firman päällikkö asensi autoihin kojelautakamerat aktivistien varalta – sai sakot

fennovoima ilmakuva
Julkaistu 01.04.2021 20:52
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Vartiointiyritys Securitaksen päällikkötason työntekijä sai sakot, kun hän ei ollut neuvotellut työntekijöiden kanssa ajoneuvoihin kiinnitettävistä kojelautakameroista.

Vuosien 2016 ja 2017 vaihteessa asennetut kamerat otettiin käyttöön Fennovoiman ydinvoimalatyömaata varten. Alueella oli noihin aikoihin ollut paljon aktivisteja, ja vartiointiliike halusi dokumentoida työmaalla tapahtuvat poikkeustilanteet ja ilkivallanteot.

Lue myös: Fennovoima tehnyt yli sata rikosilmoitusta tuhotöistä

Kamerat kuvasivat autosta eteenpäin ja olivat lähtökohtaisesti päällä auton ollessa käynnissä. Ne pystyttiin kuitenkin halutessa sammuttamaan myös auton käynnissäolon aikana.

Oikeus katsoi, että kamerat olisi pitänyt asentaa yhteistoimintamenettelyssä työntekijöiden kanssa. Tällä on tarkoitus varmistaa, että työntekijöillä on riittävät tiedot heihin kohdistuvasta valvonnasta. Kamera saattoi nimittäin kuvata työntekijää esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa jotain henkilöä otettiin kiinni ja paikalle saapuisi toinen vartiointiliikkeen auto seuraamaan tilannetta.

Koska päällikkö ei ollut toiminut yhteistoimintamenettelyssä, tuomitsi käräjäoikeus hänet yhteistoimintavelvoitteen rikkomisesta 15 päiväsakon sakkorangaistukseen. Miehen tuloilla se tarkoitti reilusti yli tuhannen euron seuraamusta. Helsingin hovioikeus ei maaliskuussa muuttanut tuomiota.

Lue myös: Jatkuva ilkivalta riesana Pyhäjoen ydinvoimalatyömaalla: Autoja poltettu, ikkunoita töhritty

Pyhäjoen ydinvoimalahanke etenee – ei mökkien pakkolunastuksia, aktivistin pesäpuu kaadettiin

1:24img

Poliisiautojen kojelautakamerat tallentavat monesti muun muassa erilaisia liikennerikoksia. Katso miten poliisi jahtasi huumerikoksista tuomittua Lohjalla.

Tuoreimmat aiheesta

Työelämä