Espanjalaiskuski Fernando Alonso ajoi upeasti kolmanneksi Qatarin F1-osakilpailussa. Alonso palasi F1-palkintokorokkeelle seitsemän vuoden tauon jälkeen.
Alpinen konkarikuski Alonso vastasi sunnuntain upeimmasta suorituksesta, kun hän ajoi hienosti kolmanneksi Qatarin osakilpailussa. Kolmossijansa myötä 40-vuotias Alonso nousi palkintokorokkeelle moottoriurheilun kuninkuusluokassa ensimmäistä kertaa yli seitsemään vuoteen.
– Uskomatonta. Siinä meni seitsemän vuotta, mutta viimeinkin saimme sen. Olimme lähellä muutamissa kisoissa, mutta emme tarpeeksi, Alonso toteaa mykistyneenä.
– Olen odottanut tätä niin kauan. Olen niin onnellinen.
Alonso lähti kilpailuun kolmosruudusta Valtteri Bottaksen ja Max Verstappenin lähtöruuturangaistusten vuoksi. Espanjalaiskuski nousi heti lähdössä jo toiseksi ohittamalla Pierre Gaslyn. Alonso itse uskoi pystyvänsä haastamaan jopa paalumies Lewis Hamiltonin.
– Rehellisesti sanoen uskoin, että johtaisin ensimmäisen kierroksen jälkeen. Ajattelin, että pehmeillä renkailla voisin ohittaa Lewiksen, Alonso naurahtaa.
Alpine ja Alonso olivat liikkeellä yhden pysähdyksen taktiikalla, mikä nosti espanjalaisen lopulta monien sattumien kautta kolmen parhaan joukkoon.
– Suunnittelimme yhden pysähdyksen taktiikkaa alusta pitäen, mutta emme koskaan tienneet, kuinka pahasti renkaat tulisivat kulumaan. Kisa sujui hyvin ja varikkopysähdys oli fantastinen, Alonso summaa kisaansa.